Suomessa vietetään 25.11.–1.12.2024 karjalan kielen viikkoa. Viikon tarkoituksena on juhlistaa karjalan kielen eläväisyyttä ja monimuotoisuutta ja tehdä sitä näkyväksi monin eri tavoin.
Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, X:ssä, Instagramissa ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla. Tämän vuoden teemana on ”karjalakši joka päivä” (vk)/”karjalaksi joga päiviä” (sk)/”karjalakse joga päiviä” (lk).
Johanna Pelling ta Ira Pekkala, Päivännoušu-Šuomen vienankarjalan opaštujat:
Šulkkuset passipot kielen lahjašta
Karjalakši voipi paissa joka päivä vain konša šitä on šuanun opaštuo. Ylen äijä on meitä, ket emmä koissa ole karjalua tiijuštan. Šen tähen meilä on ylen tärkie, jotta on opaštajua, ken meilä kielen lahjan voipi antua. Karjalan kielen netälillä myö Päivännoušu-Šuomen yliopisson vienankarjalan opaštujat tahomma antua šulkkuset passipot kallehella opaštajalla, ken on meilä antan opaššuntaneuvot karjalan pakajamiseh.
Olga, šie olet virittän miun šiämeh tulen, tahon myöššyttyä miun heimon kielen jälelläh miun pereheh ta ottua šen matkah miun jokapäiväseh elokšeh. Šie olet ollun ylen tirpačču ta alallah milma rohkaššuttan, runosie kohennellun ta hyväsešti ruatan ylimiäräistä joka aikah, kun on tietokonehen kuutessintua ta mitänih vaššusta ollun. Šulkkuset passipot kielen lahjašta, mie alallah pien šen kerallani, kunne ni ollen kulkomašša!
Johanna Pelling
*
Ennen Olgan opaššušta en nikonša kuullun miun tavallisešša elokšešša vienankarjalua.
Hiän on auttan miuta tuaš muistamah ämmön ta šuvun kielen. Konša mie luven karjalua, kuulen ämmön iänen puajivan miun šiämeššä. Nyt uuvveštah kuulen armahan ämmön, vaikka hiän on pitkäh ollun tuonilmasissa. Ka nyt on miun vuoro puajie lapšilla.
Ira Pekkala
Piäkuva: Johanna Pelling ta Ira Pekkala
Hannu Turunen
Oli erähiči agjembal erämuan hiekal savipada. Nerokkahat käit oldih sen ammui saves luajittu da sehäi oligi putilline pada, rikkovumatoi da sumbu. Pada oli läs täyzi vetty. Ken lienöy sen viel täyttänyh da sit unohtannuh, gu lähti iäreh matkuamah. Nygöi pada vai kybröitti hiekas yksinäzes erämuas.
Vezi ei olis tahtonuh padazes olla vai tahtoi nečispäi piästä iäreh. Se raugui padazele: ”Sinä piet minuu vanginnu. Piästä minuu iäreh, tahton välläle, omale vallale!” Pada vastai: ”Ellendän, gu tahtota välläle. A minä olen vai savipada engo malta lekkuo nengaleite, štobi kuaduzin da sinä piäzizit iäreh minun syväimespäi. Pidäy vuottua, kuni kentahto tulou da kuadau sinuu muah. Sidä paiči, jesli maltazingi iče kuaduo, valuzit täh erämuan peskuh. Midäbö hyödyy sit olis? Vuotammo, konzu kentahto tulou da juou sinuu juotatukseh. Häi bodrenou sinus da virkau: ” Mittutine magei vezi!” Sit olet ihaškoitannuh da olluh hyövykse. Libo kentahto nostau minuu yläh, viey vil’l’upellole da valelou pellon sinul. Vil’l’an orahat bodretah da yletäh vihandakse heilumah tuules. Sit olizit hyövykse monel.”
A vezi ei olluh hyväs miels sit. Se jatkoi raugumistu. Pada ei voinnuh nimidä ruadua, nikui ei voinnuh vetty avvuttua, hos tahtonusgi. Erähiči rahvastu astui siiriči, ga niken ei dogadinnuh padua.
Päivät kuluttih, päiväne pastoi-räkitti da hil’l’akkazin vezi haihtui padazes, vähäl-vähäzel, ga jälgimäi pada oli ihan tyhjy da kuivu.
Vezihäi oligi piässyh välläle, omale vallale, taivahan tuulih. Pada jäi yksin erämuan hiekal.
Hil’l’akkazin tuuli tukutti sit ymbäri ližiä peskuu da katoi lopuškal padazen kogonah.
Luadinuh Hannu Turunen
Kai Peksujeff:
Mimmoni on karjalan kielen rouli miun elokšešša?
Ennein 1990-luvun loppuo karjalan kielellä ei ollun nimimmoista roulie miula. En ni tietän, jotta šemmoni oma kieli on olomašša, a kumpaista kuitenkis vieläi ellennin. Ka miun ämmö šitä kaikičči pakasi, hoš mie šitä en ihan tolkkuh ottan, mi kieli še on. Ka maltoin, mitä hiän šano ta pakasi.
Konša mie šynnyin, miun pereh eli Ruočissa, ta ämmö oli šielä miun peräh kaččomašša muamon ruavon aijan. Šiitä mie opaššuin ymmärtämäh, a šitä en nikonša älynnyn, ennein kun löyvin Pertti Virtarannan kirjoja, kumpasissa oli kirjutettu karjalakši rahvahan pakinua.
No myöhempäh mie iče niise tahoin enämpäisen karjalua opaštuo. Luvin kniikua ta tilain Kotimaisien kielien keškukšešta (KOTUS) vienalaisien heimolaisien iänipakautteluja, kumpasie Virtaranta ta eryähät toisetki oltih otettu talteh Vienan matoillah. Kaikičči Vienašša käyveššä olen tahton paissa karjalakši, a Šuomešša šitä ihain liika vähäsen voin paissa, toisinah kirjutan šomešša hoš mitänih karjalakši.
No, karjalan kieli on miula tärkie palani miun omua identitettie. Ihain šamalla keinoin kuin ni ruočči, kumpaista niise pakajan, šentäh šen lapšena šielä elyässä opaššuin ruoččilaiseh luatuh pakajamah. Šuomi naverno on miun muamonkieli, kun oma muamo on šuomelaini ta tiälä mie školatki olen käynyn, hoti karjala ta ruočči ollahki väkövät kakkoset. Mie pien iččieni vienankarjalaisena, a šamah aikah olen niise šuomelaini ta ruočinšuomelaini.
Miuta kuvatah Karjalan televiisorih Vuašašša 2016 vuotena.
Miun ukon Peksujeff Oleksein srojittu talo Tollonjovella.
Miun poika Oleksei lyöy kyykkie Karjalan Šivissyššeuran Heimopäivien aikah.
Miun lapšet Anni ta Oleksei šivotah tuulipaikkua miun ämmön muamon Palaka Vatasen hauvalla Vuokkiniemeššä vuotena 2017.
Folkswagen šoittau Vuokkiniemen Il’l’anpruasniekašša 2007 vuotena.
Teksti ta kuvat: Kai Peksujeff
Rita Gustava Pulli, Päivännoušu-Šuomen yliopisson vienankarjalan opaštuja:
El corazón del Tiempo
Aijan šyväin on luajittu taivallušjalačin murentamista puolikuun muotosista lehtilöistä, ryttysistä, murčillah männehistä paperipalloloista, vihrieššä yöššä pakasijista puunvaršiloista, uupunuisesta pavunvarrešta, paloista ta Juakošta, vaivasešta tahošta kohti taivahan pakasijie kolibrija; niistä kaikista ta äijäštä muušta on aijan šyväin luajittu. Aijan šyväin pakajau vain tietämättömillä, kun tietäjillä ei ole aikua kuunnella šitä. Aika ičeššäh on männyn, šitä ei voi väkisin formah panna, še aina valuu laijoista piäličči, pakenou horisontin puoleh, loitommakši, šitä ei šua šäilyttyä, niin kuin šytämen šuau lopettamašta ylimiäräsien kertojen lyömistä, šemmosenki šytämen, kumpani on mänettän toivon, kavottan šen nimen, sirkalon ta kuvan šiinä, šentäh šyväin on aina uuši, joka lyönnillä uuši, še ylittyy vuaroista šilloinki, konša šen kantaja makuau, še ei kanna šiämeššäh yhtä kuvua, kumpani olis ylempi toisešta, še on demokrattini šyväin, še lyöy, lopettamatta lyöy, kuni ei pimene päivä taivahašša ta viimisen linnun laulu vaipuu loittuona, kuitenki še lyöy, lyöy, lyöy, kuni kivi katkieu, čieppikahlis, kuva, kuvitelma, mitä vain, mi šuau tuulen puhaltamah, pilvet liikkumah, imehnisen unohtamah, muistamah, aikua, konša meččä oli šytämen koti, še eli taivahašša lintujen keralla, kuni huolet aletah…
(Kiännöš omašta alkujah šuomekši kirjutetušta runošta, kokoelmašta Bel cantoja nieriöille, Kesuura 2011)
Rita Gustava Pulli. Kuva: Sanna Koivisto
Oulun vienankarjalan kerho
Video: Eerika Haurinen
Kuuntele:
Koko video on tulossa Karjalan kieli eläy -Facebook-sivulle.
