Laukunkantaja-kolumnisti Aki Aunala kysyy tekoälyltä, mitä on karjalaisuus ja miten karjalainen käyttäytyy. Pääseekö Aunala myös opettamaan tekoälyä?
Aiemmin karjalainen mušikka marssi lähimpään kylään, jossa paikkakunnan tiedoiniekka piti majaansa. Sieltä löytyi vastaus murheisiin ja sairauksiin. Nyt karjalainen mušikka avaa tekoälysovelluksen ja kysyy siltä, miten maailma makaa. Tällä kertaa tosin rajasin tekoälyltä kysyttävän aiheen siten, mitä on karjalaisuus ja miten käyttäytyy niin sanottu karjalainen tänä päivänä.
Tekoälyn vastaukset olivat taatusti paljon tylsempiä kuin sadan vuoden takaisen tiedoiniekan pohdinnat teekuppinsa äärellä. Karjalaisuus rakentuu tekoälyn mielestä viiden kokonaisuuden varaan, joista tärkeitä ovat mm. yhteinen historia, kulttuuri ja perinteet. Tiivistettynä ”karjalaisuus on monipuolinen ja rikas kulttuurinen sekä historiallinen kokonaisuus, joka on tärkeä osa niin Suomen kuin Venäjänkin kulttuuriperintöä”.
Tekoäly heitti eteeni karjalanpiirakat ja karjalanpaistit; kaikki, joissa on nykyisin Karjala-etuliite. Mausteeksi lisätyt kantele ja tanssi tukivat selitystä, että sellaista se karjalaisuus on.
MINUA KIINNOSTI ENEMMÄN, miten karjalainen käyttäytyy tässä ”kulttuurisessa kokonaisuudessa”, jossa kantele soi ja karjalanpaisti hautuu pari kertaa viikossa leivinuunissa. No, karjalaiset ovat vieraanvaraisia, yhteisöllisiä, perinnetietoisia, luonnonläheisiä, käsitöistä innostuneita sekä tietenkin iloisia ja positiivisia. Tekoäly korosti, että yksilölliset erot ovat suuria, mutta näin heitä voisi kuvata ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet karjalaisuudesta.
Lähikaupasta hankkimaani riisipiirakkaa popsiessani tarkastin sota-ajan oppikirjasta Suuren Suomen kirja (1942), miten siinä kuvattiin vastaavalla tavalla karjalaisia. Sen mukaan esim. aunuslaiset olivat hilpeitä, iloisia sekä halukkaita juhlimaan ja kisailemaan. ”Rahvaanremut” kiinnostivat enemmän kuin jäyhä politikointi.
Tekoälyn tuottama tietous karjalaisuudesta muistuttaa siis hämmästyttävästi 80 vuoden takaista näkemystä lystikkäistä karjalaisista, joita ei suuren maailman murheet paina, jos lähikylän praasniekka on vaihtoehtona.
Karjalaisia on kuitenkin historian saatossa piesty ja heitelty ympäri maailmaa. Monet jälkeläisistä löytävät sukulaisensa joukkohaudoista tai vain kirkonkirjojen lehdiltä, kasvottomina nimitietoina. Näissä käänteissä niin kotipogostat, makoisat piirakat kuin iloiset ”remutkin” ovat olleet täysin toisella sijalla kansanluonteessa. Karjalaisuus on ollut ennen kaikkea selviytymistä suurempien vastavoimien puristuksessa. Siksi karjalaisuus on mielestäni enemmänkin mielentila tai asenne, kuin kokoelma ”kulttuurikliseitä” menneiltä vuosilta.
Karjalaiseksi itsensä mieltävä on todennäköisesti historiatietoinen edellä mainitun rikkonaisen menneisyyden vuoksi. Mutta lopulta nykyinen kansalaisuus, vaatetus, kieli tai ruokamieltymykset eivät yksinään määrittele karjalaisen kansallista identiteettiä, jota on välillä hävetty ja välillä korostettu aikakauden poliittisten tuulien mukaisesti.
Samoin suvun kotitalon tilalla kasvava horsmapuska on riipaiseva muisto menneestä, mutta se ei voi olla nykyihmisen identiteetin keskipisteessä. Koti on siellä, missä on hyvä olla; ei siellä, missä se joskus oli, paloi ja maatui osaksi maisemaa.
TÄRKEINTÄ ON KATSOA tulevaisuuteen niistä lähtökohdista, jotka meillä nyt on. Näin on tehty ennenkin ja monta kertaa, ryysyt ja retkut päällä. Vain siten etninen identiteetti voi säilyä ja edelleen kehittyä. Ja se, jos mikä, on karjalaisuutta: pärjätä monietnisessä, hektisessä ja painostaviakin aikoja läpikäyvässä yhteiskunnassa, jossa yksittäisillä ihmisillä on vain rajallisesti suoria vaikutusmahdollisuuksia.
Tekoäly kertoi minulle, että tämä ajatukseni on monella tapaa positiivinen ja rohkaiseva. On se näemmä vaikeaa peitellä hilpeää karjalaisuuttaan.
Teksti: Aki Aunala
Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922.
______________________________________________
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Kolumni on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 7–8/2024
Aki Aunalan edellinen Laukukantaja-kolumni julkaistiin Karjalan Heimossa 3–4/2024
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/
