Laukunkantaja-kolumnisti Aila-Liisa Laurila pohtii karjalaisen identiteetin monikulttuurisuutta,
joka yhä vahvistuu uusissa sukupolvissa.
Silmiini osui pysäyttävä sitaatti: ”Osa identiteetistä on kotoa saatua karjalaista identiteettiä ja toinen osa kasvupaikan antamaa… Minulla on kaapissani kaksi kansallispukua, Laatokan Karjalan ja Perä-Pohjolan”.
Erityisen kiinnostavan kommentista teki se, että lausahdus voisi olla omani, koska sen molemmat osat pitävät paikkansa kohdallani. Noin on kuitenkin todennut eräs yliopistotutkija Maria Lähteenmäen haastateltava, jonka hän on tavannut työssään.
Lähteenmäki selvittää Lapin alueella asuvien karjalaista identiteettiä ryhmänsä tutkimuksessa Urbaanit karjalaiset – mielet, kielet, historiat (Siirtolaisuusinstituutti, 2024). Sen mukaan karjalaistaustaisia on asettunut paljonkin asumaan Suomen pohjoisiin osiin, vaikka esimerkiksi evakkojen virallisiin asuttamispaikkoihin Lapin kunnat eivät kuuluneet.
Sotien jälkeen Lappi oli raunioina ja jälleenrakentaminen tarvitsi työvoimaa. Karjalaisväestö oli valmiiksi nomadihenkistä eli vaeltamiseen valmista, hyvällä tapaa irtonaista. Armahat kotikonnut oli menetetty lopullisesti ja elämä oli aloitettava alusta. Miksipä uuteen aikakauteen ei sitten astuttaisi missä tahansa, missä työtä ja toimeentuloa on tarjolla.
Monikulttuurinen identiteetti muodostui uusille lappilaisille kuin itsestään. Entisestään sitä kirjavoitti useiden osakulttuurien kirjo. Karjalaiset olivat taustaltaan vienalaisia, rajakarjalaisia, laatokkalaisia, petsamolaisia ja kannakselaisia.
OMAN VÄRINSÄ ASIAAN toi se tosiasia, että vieressä olivat saamelaiset oman vahvistuvan kulttuuritietoisuutensa kanssa. Heille osa karjalaisista oli jopa alistuvia. Jos karjalainen ja saamelainen avioituivat, kasvatettiin lapsi usein enemmän saamelaisuuteen kuin karjalaisuuteen. Tämän voi ymmärtää niin, että paikallinen oli voimakkaampi kuin muualta tullut. Parhaimmillaan mahdollisuus oli jopa kolmikulttuurisuuden kehittymiseen.
Osa lappilaistuvista karjalaisista peitti karjalaisuutensa kokonaan. Jollakin kului kymmeniä vuosia, ettei tullut kerrottua henkilökohtaisista taustoista kenellekään vaan koetettiin ainoastaan sopeutua. Puheliaaseen ja vilkkaaseen karjalaisuuteen on todellakin liittynyt hiljaista kertomatta jättämistä.
Toiset elivät omassa karjalaisessa kuplassaan, vaikka kaikki siitä kertova irtaimisto oli menetetty. Karjalaa ja Karjalasta on rohjettu puhua omissa piireissä. On pelattu kyykkää, laulettu lauluja, valmistettu omia perinteisiä ruokia ja tehty käsitöinä vaikka karjalainen kansallispuku tai muita perinnetekstiilejä. Ulkopuolisille ei tekemisistä ole hiiskuttu.
MITEN SITTEN KÄVIKÄÄN, kun toisen ja kolmannen polven siirtokarjalaiset varttuivat omassa kasvuympäristössään? Karjalainen identiteetti laimentui ja muuttui, mutta ei kadonnut. Karjalaisuus oli jo levittäytynyt kautta kanta-Suomen. Kaikkialla syötiin karjalanpiirakkaa ja ruisleipää, mentiin virpomaan ja omaksuttiin muutakin alun perin karjalaista.
Karjalainen kulttuuri alkoi määrittyä uudella tavalla ja saada uusia kerroksia. Lopulta jopa Elias Lönnrotia alettiin syyttää kolonialistiksi, joka oli ryöstänyt karjalaisilta kulttuurin.
Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa auttoi konkretisoimaan menetetyn Karjalan, kun vanhoihin kotikyliin pääsi matkustamaan. Enää ei ollut kyse pelkästä illuusiosta eikä haaveiden satumaasta, josta vanhemmat tai isovanhemmat olivat ehkä kertoneet.
Uudet sukupolvet ovat entistä monikulttuurisempia. He näkevät Karjalansa uusin silmin, voimavarana ja inspiraation lähteenä. Tulokset on jo nähty esimerkiksi musiikissa, kuvataiteessa ja muotisuunnittelussa, mutta yhtä hyvin aineksia riittää jokapäiväisen arjen näkemiseen uudessa valossa. On karjalaisia ja pohjalaisia vaikutteita, mutta paljon muitakin koko maailmasta.
Teksti: Aila-Liisa Laurila
Aila-Liisa Laurila on Karjalan Heimon entinen päätoimittaja ja Karjala-aktiivi.
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Kolumni on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 9–10/2024
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/
