Kuva: Viime syksynä 85 vuotta täyttänyt, lähes kolme vuosikymmentä SKS:n kansanrunousarkiston johtajana toiminut Pekka Laaksonen kertoo urastaan. Kuvaaja: Katri Kovasiipi
Pitkän uran SKS:n kansanrunousarkiston johtajana tehnyt Pekka Laaksonen kertoo kenttäretkistään ja rakkaudestaan Vienaan.
Lokakuun 18. vuonna 1939 syntynyt Pekka Laaksonen on tehnyt merkittävän työuran SKS:n kansanrunousarkiston johtajana ja Kalevalaseuran puheenjohtajana. Rakkaus Karjalaan, etenkin Vienaan, on tuonut hänen elämäänsä lukuisia kenttäretkiä, tärkeitä tuttavuuksia ja innostavia luottamustoimia.
Tapaamme Pekka Laaksosen kanssa Helsingin keskustakirjasto Oodin valoisassa kahviossa. Mukanaan Laaksosella on nivaska papereita ja pino kirjoja, joista voi havainnoida hänen elämäntyönsä häkellyttävää laajuutta ja merkittävimpiä saavutuksia.
Laaksonen muistelee lämmöllä aikaansa Joensuussa vuosina 1971–1975, silloisen Joensuun korkeakoulun Karjalan tutkimuslaitoksella. Joensuun-kaudellaan lahtelaissyntyinen suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta ja kansanrunoutta Helsingin yliopistossa opiskellut nuorimies löysi lähtemättömän innostuksenkipinän Karjalaa kohtaan.
– Se oli kivaa aikaa, yliopiston rehtorina toimi tuolloin Heikki Kirkinen. Joensuun yliopistoa oli perustamassa Kalevalaseurakin – silloinhan yliopistoja hajautettiin eri puolille Suomea, Laaksonen toteaa.
Opintojensa alussa Laaksosen pääaineena oli suomen kieli. Matti Kuusen vaikutuksesta häntä alkoi kuitenkin vetää puoleensa kansanrunous.
– Ei minusta tullutkaan äidinkielenopettajaa, naurahtaa Laaksonen.
Vuonna 1973 Laaksonen pääsi ensimmäiselle suurelle Karjalan-matkalle Sellin pitäjään, joka sijaitsee pohjoisessa Aunuksen Karjalassa. Tuon kenttämatkan mukaansatempaava päiväkirjamuotoinen kuvaus löytyy teoksesta Kotimailla (SKS 1999), johon on koottu laaja skaala Laaksosen kirjoituksia.
– Sellin-retkellä tutustuin Petroskoin merkittäviin ihmisiin. Saman retken satoa on myös Unelma Konkan tunnettu teos itkuvirsistä. Unelma Konkka oli itkuvirsien tutkija, mutta hän ei saanut Petroskoissa itkuvirsitutkimustaan julkaistuksi, koska siinä ei mainittu tiettyjä Neuvostoliiton merkkihenkilöitä. Kuljetin sen käsikirjoituksen tänne Suomeen, ja SKS julkaisi sen nimellä Ikuinen ikävä.
Keruumatkalla Sellin kylässä Pohjois-Aunuksessa. 28.6.1973 Pekka Laaksonen (toinen oikealta) haastatteli hautajaisväkeä Rosa Nikolskajan ja Unelma Konkan kanssa. Kuva: Kotimailla-teoksen kuvitusta/Pekka Laaksonen.
Inkeriläissyntyinen Unelma Konkka toimi myös runoilijanimellä Katri Korvela. Hänen puolisonsa oli vienankarjalainen kirjailija Pekka Perttu ja heidän poikiaan ovat kirjailija Arvi Perttu ja folkloristi Aleksi Konkka, joka tuli Laaksoselle tutuksi jo Sellissä.
Pohjois-Aunuksen matka avasi Laaksosen elämässä merkittävän kenttämatkojen kauden. Hän oli harjoitellut lajia jo opiskeluaikanaan 1960-luvulla, haastatellessaan Ruijan suomalaisia Samuli Paulaharjun jäljissä. Karjala puolestaan avasi Laaksosen elämään I. K. Inhan polut. Laaksosen kirjoituksista koostuvaa Kotimailla-teosta lukiessa syntyy kokemus, kuin olisi löytänyt Inhan sielunkumppanin – niin elävästi ja aistivoimaisesti Laaksonen kuljettaa lukijaa mukanaan Karjalan kyliin.
SKS:n ja Kalevalaseuran aktiivinen uudistaja
Vuonna 1975 Laaksonen valittiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston johtajaksi, joten myös asuinpaikka Joensuun Kanervalassa vaihtui Helsinkiin. Kansanrunousarkiston johtajana Laaksonen toimi vuoteen 2004, eläkeikäänsä saakka.
Laaksosen johtajakausi oli SKS:lle suuren kehityksen aikaa. Laaksonen käynnisti SKS:n keruukilpailut, joilla on haettu ja edelleen haetaan laaja-alaisesti erilaisten ihmisryhmien vapaamuotoisia muisteluita ja kokemuksia.
Ensimmäisestä laajasta keruukilpailusta Laaksonen toimitti Urpo Vennon kanssa kirjan Jätkät sen kun porskuttaa (1970). Sitä seurasivat Rakentajan raamit (1971), dokumenttilevy Kaale dzambena – Suomen mustalaiset laulavat (1972) ja lukuisat muut keruukilpailuihin pohjautuvat teokset. Laaksosen ja Ulla Pielan toimittaman Työttömän tarinan (1993) aineistona oli merkittävä, ajankohtaisuudessaan ajan hermoon iskenyt keruu.
Keruukilpailut laajensivat perinteentutkimuksen kentän maalta kaupunkeihin, ja niiden tuottamat aineistot ovat kiinnostaneet sittemmin tutkijoita yli tiederajojen. Arvokasta tietoa ja aineistoja ne ovat tarjonneet muun muassa sosiologeille.
Kalevalaseuran puheenjohtajana Pekka Laaksonen on toiminut 1981–2007. Lukuisat matkat Vienan Karjalaan kuuluvat tuohon aikaan, ja niiden toteuttamisessa tärkeä ja läheinen kumppani on ollut Juminkeon perustaja Markku Nieminen.
Laaksonen on mitä suurimmassa määrin luontoihminen, ja sekä SKS että Kalevalaseura ponnistelivat hänen aktiivikautenaan myös Kainuun vienalaiskylien ja rajantakaisen Vienan Karjalan metsäluonnon puolesta.
Mielenosoitus Eduskunnan portailla Murhijärven puolesta Metsähallituksen suunnittelemia hakkuita vastaan. SKS:n kylttiä kantaa Kalevalaseuran puheenjohtaja Pekka Laaksonen ja Kalevalaseuran kylttiä professori Hannes Sihvo. Kuva: Sirkku Dölle 13.9.1988/Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma
Näkyvintä aktivismia Kalevalaseura ja SKS toteuttivat Murhisalon erämaaluonnon suojelemiseksi laajoilta hakkuilta, joiden piiriin Metsähallitus aikoi 1980-luvun lopulla ottaa vienalaiskylien pohjoisosassa Suomussalmella sijaitsevan Murhisalon alueen. Yhdessä Suomen Antropologisen seuran kanssa Kalevalaseura ja SKS ehdottivat valtiovallalle Murhisalon suojelemista ja Kalevalapuiston perustamista Kainuun vienalaiskylien ympäristöön.
Ainutlaatuisen erämaaluonnon ja siihen liittyneen elämäntavan säilyttämistä ja tunnetuksi tekemistä ajettiin molemmin puolin Suomen itärajaa. Hakkuilta säästyttiin, ja 65,5 neliökilometriä kattava luonnonsuojelualue Murhisaloon saatiin, vaikka Kalevalakylä Suomen puolelle ei toteutunutkaan. Venäjällä sen sijaan toteutui 740 neliökilometrin laajuinen Kalevalan kansallispuisto, joka sijaitsee Kostamuksessa ja rajoittuu Suomen puolella Suomussalmen kohdalle.
Murhijärven suojeluhankkeen yhteydessä eduskuntatalon portailla järjestettiin 13.9.1988 mielenosoitus, jossa SKS:n kylttiä piti Pekka Laaksonen, Kalevalaseuran kylttiä Laaksosen pitkäaikainen ystävä, professori Hannes Sihvo, ja Suomen Antropologisen seuran kylttiä professori Matti Sarmela. Kannelta eduskuntatalon portailla soitti Jussi Huovinen.
– Kun tapasin Jussi Huovisen ensimmäisen kerran, tuntui kuin olisin Arhippa Perttusen tavannut. Kun sanotaan, että Huovinen oli viimeisin runonlaulaja, kyllä hän sitä faktisesti Suomen puolella olikin. Häneen liittyi jalo ja hieno käyttäytyminen, Laaksonen muistelee.
Kenttätutkija ja mestarihaastattelija
Laaksonen on kuulunut myös Kuhmossa sijaitsevan, Markku Niemisen perustaman Juminkeon hallitukseen. Juminkeon järjestämillä retkillä Vienaan on ollut suuri merkitys Laaksoselle, kuin myös monille muille.
– Tuli kuljettua Lönnrotin ja muiden runonkerääjien jalanjäljissä. Tutuiksi tulivat niin Latvajärvi, Venehjärvi, Paanajärvi kuin Vuokkiniemikin. 1990-luvun alussa Laaksonen järjesti kaikille Kansanrunousarkiston tutkijoille yhteisen matkan Vienan Karjalaan. Tuollakin matkalla oppaana oli tottunut Vienan-kävijä, Markku Nieminen.
– Perinteentutkimuksen kannalta konkreettinen suhde tutkittavaan on oleellista. Kansanperinteentutkijan on tärkeää nähdä ne paikat, joissa ihmiset ovat eläneet.
– Oppihistoriallisesti Neuvostoliiton jälkeinen aika näyttää jäävän eräässä mielessä viimeiseksi vaiheeksi, jossa vanhaa runoutta on voitu tallentaa, pohtii Laaksonen.
Karjalainen taiteilija Vitali Dobrinin kuvitti Raisa Remšujevan vienankarjalaksi kääntämän Kal’evalan (KSS 2015). Dobrinin maalasi Laaksosen muotokuvan vuonna 1999. Kuva: Milla Eräsaari, SKS KRA
Lönnrotin ja Inhan jalanjälkiä kulkenut Laaksonen on toimittanut Vienan-kävijöiden tärkeimmän teoksen, I. K. Inhan Kalevalan laulumailta (1911), jonka Juminkeko julkaisi uudelleen Inhan juhlavuonna 2015. Laaksonen on myös kirjoittanut teoksen esipuheen.
Laaksosen ystävä ja entinen työtoveri Senni Timonen arvostaa Laaksosen kenttätyö- ja haastattelutaitoja suuresti.
– En ole nähnyt kenenkään haastattelevan niin hyvin kuin Pekka. Hän on ilmiömäinen, hän pystyy avaamaan haastattelemansa ihmisen. Taustalla on varmasti tietty sosiaalisuus mutta myös kyky kuunnella. Pekka tajuaa, mikä ihmistä kiinnostaa, ja tietää paljon kulttuurista, jossa tämä elää, Timonen sanoo.
Arkistonjohtaja Pekka Laaksonen (takana keskellä) ja Kansanrunousarkiston väki 31.8.1992 Mariankatu 5–7:n sisäpihalla. Kuva: Pirjo Mäkilä, SKS
Viimeisimmällä Vienan-matkallaan Laaksonen oli Niemisen kanssa juuri ennen koronaa. Kuka sitten kaikista Karjalassa kohdatuista ihmisistä on jäänyt erityisen voimakkaasti hänen mieleensä?
– Kyllä se on Santra Remšujeva. Hän oli erittäin kiva ihminen, asui keskellä Vuokkiniemeä. Siellä kun oli Pekkoja enemmänkin, hän antoi minulle nimen Laakso-Pekka.
Entä kuka olisi kaikkien aikojen kiinnostavin seuralainen kenttämatkalle?
– Jos ajattelen, kenen kanssa haluaisin lähteä retkelle, olisi se Elias Lönnrot. Hänen kirjoitustyylinsä ja kenttäkelpoisuutensa ovat aika kovia juttuja, kun itse tietää, miten vaikeita ne asiat ovat. Lönnrotilta varmaan saisi viisaita neuvoja – eläkemiehen muuhunkin elämään.
Katri Kovasiipi
PEKKA LAAKSONEN
> Syntynyt 18.10.1939 Lahdessa.
> SKS:n palveluksessa eri tehtävissä vuodesta 1968.
> SKS:n kansanrunousarkiston johtaja 1975–2004.
> Kalevalaseuran puheenjohtaja 1981–2007.
> Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtaja 1993–2000.
> Kotiseutu-lehden päätoimittaja 1983–1990.
> Aleksis Kiven Seuran puheenjohtaja 1989–1997.
> Joensuun yliopiston kunniatohtori 1999.
> Professorin arvonimi 2002.
> Paikkarin torpan tuki ry:n I varapuheenjohtaja.
> Karjalan Sivistysseuran jäsen vuodesta 2012.
> Karjalan Heimon toimitusneuvoston jäsen 2008–2012.
> Karjalan Sivistysseuran julkaisutoimikunnan jäsen vuodesta 2012.
> Laaja julkaisutoiminta ja kirjallinen tuotanto kuudelta vuosikymmeneltä.
> Elias Lönnrot -seuran vuoden Elias 2000.
> Pro Carelia -ansiomerkki 2004.
> Kalevalaseuran Kalevala-palkinto 2023.
_____________________________________________________
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 11–12/2024
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/
