Ted Leclaire kirjoittaa Itä-Karjalan Salmenniskan Lietteessä eläneen Paramonoffin suvun laajasta, rajat ylittäneestä salakuljetus- ja tiedustelutoiminnasta seurauksineen. Itärajan 1920- ja 1930-lukujen vakoilutoimintaa on tutkittu laajastikin, mutta sen vaikutuksista perhe-elämään ei tiedetä paljoa.
Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 ja uuden Neuvosto-Venäjän kommunistinen valtiomuoto johtivat maiden väliseen epäluottamuksen ilmapiiriin. 1920-luvulla molemmat valtiot vahvistivat tiedustelutoimintaansa tavoitellen poliittista ja sotilaallista etulyöntiasemaa.
Ei ole yllättävää, että kumpikin osapuoli värväsi vakoilutoimintaan rajaseutujen paikallista väestöä, ja tätä tapahtui etenkin Raja-Karjalan rajaseuduilla. Laatokan pohjoispuolella sijaitsevassa Raja-Karjalassa oli kyliä molemmin puolin rajaa, ja rajan ylittävät sukusiteet olivat vahvoja. Lisäksi paikallinen väki oli hyvin perillä raja-alueesta ja siellä sijaitsevista kylistä, koska rajan yli oli käyty vilkasta kauppaa ja solmittu sosiaalisia yhteyksiä jo ennen Suomen itsenäistymistä.
Itsenäistymisen jälkeisinä vuosina Suomen puolelle virtasi Neuvosto-Karjalasta myös pakolaisia, jotka kertoivat kokeneensa vainoa ja sortoa. Suomen valtio rekrytoi jotkut heistä keräämään tiedustelutietoa. Monilla näillä rekrytoiduilla oli jäänyt sukulaisia rajan taakse, joten salakuljetus rajan yli sukulaisten tukemiseksi sekoittui viralliseen tiedustelutoimintaan. Näiden toimien erottaminen toisistaan olikin Suomen viranomaisille haasteellinen tehtävä.
Viime kädessä viranomaiset rajan molemmilla puolilla käyttivät mielellään mitä tahansa tarjolla olevia resursseja saavuttaakseen etua, mutta joskus näihin puuhiin rajaseudulla osallistuneet ihmiset joutuivat maksamaan kovan hinnan.
Ignoilan rajavartio vuonna 1927, toinen vasemmalta Hannes Kovala, oikeassa reunassa Anna Koivuselkä. Kuva: Kalevi Nekkonen
Paramonoffin suku, tyypillisiä pientalonpoikia
Suomen ja Neuvosto-Karjalan kylillä molemmin puolin rajaa oli monia vuosisataisia yhteyksiä avioliittojen ja kaupankäynnin kautta. Ennen vuotta 1918 Suomen suuriruhtinaskunnan ja keisarillisen Venäjän välinen virallinen raja oli näillä kaukaisilla alueilla olemassa vain paperilla. Paikalliset asukkaat ylittivät rajalinjan säännöllisesti kaupankäynnin ja yhteydenpidon vuoksi, ja avioliitot rajan kahta puolta asuvien sukujen välillä olivat tavallisia.
Tämä johti lukemattomiin yhteyksiin. Rajan sulkeuduttua vuonna 1918 rajaseudut olivatkin molempien maiden viranomaisille ihanteellisia tiedonkeruuseen halukkaiden ihmisten värväämiseen. Ajateltiin, että perhesuhteet ja historiallinen alueen tuntemus olisivat hyödyksi kenelle tahansa mahdolliselle tiedustelijalle ja vähentäisivät kiinni jäämisen riskiä. Oli vielä tärkeämpää, että paikallisen taustansa ansiosta tiedustelijat saattaisivat pystyä hankkimaan tietoa, jota alueen ulkopuolelta tulijat eivät välttämättä saisi.
Itä-Karjalan Salmenniskan Lietteen kylästä kotoisin olleen Paramonoffin suvun jäsenet ottivat osaa tiedustelutoimintaan, surullista kyllä traagisin seurauksin.
Lietteen kylän Paramonoffin suku sai nimensä vuonna 1800 syntyneeltä Paramon Petterinpojalta ja hänen kolmelta pojaltaan – Ivan, Spiridon ja Nikita – joiden jälkeläiset omaksuivat sukunimen 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Poikien isältään perimä patronyyminen sukunimi Paramonov muutettiin suomalaisiin kirkonkirjoihin muotoon Paramonoff, ja sitä alkoivat käyttää suvun Suomessa asuvat jäsenet.
Liete, jonka venäjänkielinen nimi oli Peski, oli pieni karjalaiskylä noin 12 kilometrin päässä Suomen rajasta Hyrsylän mutkassa, noin 15 kilometrin päässä Ignoilan kylästä. Liete sijaitsi Sotjärven pohjoisrannalla, Suojoki päättyi Sotjärveen Venäjän puolella rajaa. Suojoki virtasi Hyrsylän mutkassa Ignoilan läpi ennen kuin ylitti rajan noin kolmen kilometrin päässä lähellä Kulmakoskea.
Kuuluisa Jukakoski kuohui Suojoessa Ignoilan keskustassa, kunnes Wiborg Wood Company patosi kosken ja rakennutti vesivoimalan sähkön tuottamiseksi Suojärvelle. Lietteen kylä sijaitsi lähellä Suojoen rannalla olevaa Yläjoen kylää, jonka lähellä joki laski Sotjärveen.
Lietteen ja Yläjoen läheisyys Ignoilaan ja hieman kauempana sijaitsevaan Hyrsylään tarkoitti, että rajaseudun kylien asukkaat olivat olleet keskenään tekemisissä vuosisatojen ajan, ja sukujen pojat ja tyttäret olivat solmineet paljon naimakauppoja. Niinpä monet Ignoilassa ja Hyrsylässä asuvat perheet pitivät Paramonoffeja sukulaisinaan. Myös kaupankäynti oli ollut kylien välillä vilkasta vuoteen 1918 saakka.
Paramonoffin suku oli samanlaista väkeä kuin suurin osa tämän Itä-Karjalan alueen väestöstä: pientalonpoikia, jotka harrastivat henkensä pitimiksi metsästystä, kalastusta ja maanviljelyä. Alueella ei ollut juuri lainkaan teollisuutta, lukuun ottamatta Yläjoella vuoteen 1899 saakka toiminutta hiilikaivosta, ja Itä-Karjalan pääkaupunki Petroskoi sijaitsi yli 150 kilometrin päässä. Kausiluonteisena työnä harjoitettiin jonkin verran tukinuittoa Suojokea pitkin Sotjärveen, josta puut sitten kuljetettiin Petroskoihin.
Alueen syrjäisyydestä huolimatta Yläjoella toimi valtion omistama viinakauppa, jonka tavoitteena oli hillitä laitonta alkoholin tuontia Suomen puolelta. Yläjoella oli myös koulu, jota kävivät myös Lietteen kylän lapset.
Vuonna 1905 Lietteen kylässä oli 23 taloa, joissa asui 61 miestä ja 67 naista – kylän asukasmäärä oli kaikkiaan 128 henkeä, joista noin kolmannes edusti Paramonoffin sukua. Kylässä oli 30 hevosta, 61 lehmää ja 54 muuta karjaeläintä.
Petroskoin asukkaat eivät olisi arvioineet tätä Itä-Karjalan aluetta missään mielessä vauraaksi, mutta päivittäisessä arjessa asukkaat selviytyivät ja tulivat toimeen varsin hyvin. Vuoteen 1926 mennessä kylä oli kutistunut, ja jäljellä oli vain 13 taloa, joissa asui 72 ihmistä – 29 miestä ja 43 naista. Yläjoki ei ollut kokenut samanlaista kohtaloa vaan kasvanut kuluneina vuosina jonkin verran.
Ei ole tiedossa, miksi Lietteen kylä kutistui, mutta neuvostovaltion synnytystuskat ja Aunuksen retkikunnan sekasorto ovat ehkä pakottaneet jotkut lähtemään kylästä. Ainakin kahdeksan Paramonoffin suvun jäsentä jätti Lietteen taakseen ja tuli pakolaisina Suomeen vuosien 1919 ja 1925 välillä. Ainakin kaksi heistä ryhtyi Suomen hallituksen virallisiksi tiedonkerääjiksi.
Mihail Petterinpoika Paramonoff – Suomi vai Neuvosto-Venäjä?
Mihail Paramonoff, josta käytettiin nimeä Mikko, syntyi Lietteen kylässä vuonna 1903. Hänen vanhempansa olivat Petter Spiridoninpoika Paramonoff ja Paraskeva Domenteintytär. Muun sukunsa tavoin Lietteessä hän varttui maanviljelijän poikana, joskaan hän ei käynyt venäläistä koulua Yläjoella kuten jotkut hänen serkuistaan, vaan kävi kotikylässään kiertokoulua kolmen talven ajan.
Mikon nuoruudessa jotkut hänen Paramonoffin sukuhaaransa jäsenistä, Spiridon Paramoninpoika Paramonoffin lapset, elivät hieman seikkailuntäyteisempää elämää muualla kuin Lietteen kylässä. Mikon setä Filip Spiridoninpoika Paramonoff muutti pois Lietteestä ja asettui Pietariin, jossa hän perusti patjoja ja sänkyjä valmistavan yrityksen.
Mikon setä Aleksi Spiridoninpoika Paramonoff muutti Lietteestä Helsinkiin ja työskenteli Suomen santarmihallituksessa. Vaikka näihin setiin ei varmaankaan noina aikoina oltu yhteyksissä kasvotusten juuri lainkaan, kirjeitä ja ehkä pakettejakin läheteltiin Lietteeseen.
Ensimmäisen maailmansodan ja sitten bolsevikkivallankumouksen myllerryksessä molemmat sedät palasivat Lietteen kylään vuoden 1917 tienoilla, joten teini-ikäinen Mikko sai kuulla ensikäden tietoa noista kaukaisista paikoista. Lisäksi hänen vanhempi veljensä Grigori Petterinpoika Paramonoff oli viettänyt kolme vuotta Saksan rintamalla Venäjän tsaarin armeijan riveissä ensimmäisen maailmansodan aikana ja pystyi hänkin kertomaan tarinoita kaukomailta.
Mikko Paramonoff tuomittiin heinäkuussa 1923 juopumuksesta ja riehumisesta, ja hän vietti viisi kuukautta Petroskoin vankilassa. Tämä lienee ollut syynä hänen rajanylitykseensä pakolaisena 24.1.1924, jolloin hänet pidätettiin Ignoilassa. Kuulusteluissa Mikko väitti tulleensa Suomeen Lietteen ankeiden elinolosuhteiden vuoksi. Kotikylässä ruoka oli kortilla eikä toivoa paremmasta elämästä juuri ollut.
Suojärven raittia Kaipaan Välikylästä Suojärveltä. Vasemmalla on Molosofkinin kauppa. Kuva: Heikki Melama
Kuulusteluasiakirjoissa ei näy viitteitä siihen suuntaan, että viranomaiset olisivat pitäneet Mikon halua päästä Suomeen jotenkin epäilyttävänä. Hänet vapautettiin, ja Aunuksen Pakolaisten Keskuskomitea Sortavalassa järjesti Mikolle työpaikan Ilja Mihailinpoika Bohmasoffin luona Salmen Miinalassa. Samaan aikaan Mikko sai oleskeluluvan, joka antoi hänelle oikeuden asua raja-alueella. Jonkin ajan kuluttua hän muutti Suojärvelle.
Mikon elämästä kahden seuraavan vuoden aikana ei tiedetä paljoakaan, mutta useimpien Suojärven pakolaisten tavoin hän työskenteli todennäköisimmin metsätyömiehenä. Vuoden 1927 Välikylän väestönlaskennasta käy ilmi, että hän asui yhdessä setänsä Aleksi Spiridoninpoika Paramonoffin ja serkkunsa Nikolai Aleksinpoika Paramonoffin kanssa, jotka olivat myös tulleet Suomeen pakolaisina samoihin aikoihin kuin Mikko.
Myöhäisemmästä EK-Valpon kuulustelusta saamme selville, että ignoilalaisen kauppias Vasili Kononoffin palvelijattaren Aino Ivanintytär Purmosen mukaan kauppias Kononoff oli kesäkuussa 1927 auttanut Mikko Paramonoffin salaa rajan yli Neuvosto-Karjalaan soutamalla hänet Ignoilan eteläpuolella Hyrsylän mutkan etelärajalla virtaavan kapean Suojoen yli.
Kauppias Kononoff oli ilmeisesti edellisenä päivänä auttanut Mikon setää Aleksi Paramonoffia ylittämään rajan laittomasti. Mikko oli kysynyt kauppias Kononoffilta, oliko tämä nähnyt hänen setäänsä, jolloin kauppias Kononoff oli vastannut sedän olleen kylässä mutta lähteneen pois. On epäselvää, kertoiko kauppias Kononoff Mikolle auttaneensa myös sedän rajan yli ja miksi Mikko oli kysellyt setäänsä. Vakoiliko Mikko setänsä puuhia, vai olivatko he yhteistyössä?
Tulevien tapahtumien valossa on selvää, että Mikko kykeni palaamaan turvallisesti Suomeen salaiselta retkeltään Neuvosto-Karjalaan. Retken tarkoitus ei ole tiedossa sen enempää kuin sekään, tekikö hän useampia salaisia retkiä rajan yli.
Venäjän raja, Kaksinaisen rajanylityspaikka, jota Neuvosto-Karjalaan palaavat pakolaiset käyttivät 1920-luvun alussa. Aleksi Ivaninpoika Paramonoffin vaimo ja kaksi lasta palasivat tätä kautta takaisin Neuvosto-Karjalaan heinäkuussa 1921. Kuva: Pohjois-Karjalan museo
Heinäkuun 22. päivänä vuonna 1928 Mikko Paramonoff nai Suojärven Annantehtaan ortodoksisessa kirkossa alun perin Ruokolahdelta kotoisin olevan Elma Pekantytär Ruotsalaisen, joka työskenteli liikeapulaisena Suojärvellä. Saman vuoden joulukuussa heille syntyi tytär Eeva Iris Paramonoff.
Eeva kastettiin Annantehtaan ortodoksisessa kirkossa, ja yksi kummeista oli Reino Grigorinpoika Mäkinen, joka oli toiminut myös todistajana Mikon ja Elman häissä. Reino Mäkinen asui Välikylässä, toimi räätälinä ja vastasi myös postilähetysten toimittamisesta kylän taloihin.
Toinen kummi oli Klaudia Nikolaintytär Sontrakka, myös Välikylässä asuvan pakolaisen ja kauppiaan Niilo Aleksanterinpoika Sontrakan vaimo. Eevan kummien perusteella saamme mahdollisesti hieman kuvaa siitä, kenelle Mikko ja Elma työskentelivät, samoin jonkinlaista käsitystä heidän elämästään Välikylässä.
On syytä kysyä, kenen palveluksessa Mikko Paramonoff työskenteli. Vuoden 1932 alussa Etsivä keskuspoliisi paljasti laajan vakoilijarenkaan Suojärvellä ja pidätti neljä miestä. Jutun yksityiskohdista kävi ilmi, että yksi pidätetyistä oli ollut vastuussa Suojärvellä toimivan Suojoen aseman kautta kulkevasta postista, availlut sitä ja kopioinut varsinkin rajavartiostolle ja Etsivälle keskuspoliisille osoitettua postia. Tämän jälkeen hän oli välittänyt hankkimiaan tietoja GPU:n kontakteilleen Neuvosto-Venäjällä.
Ottaen huomioon Reino Mäkisen roolin Välikylän postin jakelijana, se on saattanut tarjota Mikolle mahdollisuuden harjoittaa saman tyyppistä vakoilua, mikäli hän oli lainkaan mukana postinjakelussa. Vaikka tämä on pelkkää arvailua, tulevat tapahtumat saivat Etsivän keskuspoliisin epäilemään, että Mikko oli luultavasti mukana tiedustelutoiminnassa Neuvosto-Venäjän hyväksi.
Vuoden 1930 salainen pako Neuvosto-Karjalaan
Mikko Paramonoffin elämän seuraavista kahdesta vuodesta ei ole raportoitu mitään, mutta 25.5.1930 Mikko katosi. Myöhemmin on raportoitu, että hän ylitti salaa rajan Neuvosto-Karjalaan yhdessä Aleksanteri Mihailinpoika Harlamoffin kanssa. Tämä Harlamoff ja aiemmin mainittu Aino Purmonen olivat avioituneet 1929.
Suojärven alaosaston etsivä Hannes Wilhelminpoika Paanasen laatimissa useissa viikkoraporteissa tulee esiin yksityiskohtia Mikko Paramonoffille tapahtuneista asioista. Etsivä Paanasen 1.6.1930 päivätystä raportista:
Viimme kuluneen toukokuun
25 päivän iltana on Välikylässä
asuneet pakolaiset Mikko
Paramonoff ja Aleksander
Harlamoff lähteneet kotoaan
ilmoittaen molemmat
vaimmoilleen olevansa aikeissa
mennä Kemiin jonne eivät ole
kuitenkaan viellä saapuneet.
… miehet menneet iltana
pakolaisen Nikolai Afonkinin
autolla Ignoilaan jonne jääneet
ja pyytäneet seuraavana aamuna
tulemaan hakemaan josta
kuitenkaan eivät ole palanneet.
Kaikki merkit viittaavat siihen,
että mainitut miehet on menneet
salatein Venäjälle.
20.6.1930 etsivä Paananen raportoi, että hänen Välikylässä asuvalta pakolaiselta Nikolai Kononinpoika Kyöttiseltä saamiensa tietojen mukaan Mikko Paramonoff olisi Suojärvellä aktiivisesti toimivan Taavetti Huttusen kommunistiryhmän jäsen.
Etsivä Hannes Paanasen asemapaikka oli Suojärvellä ja hän teki monia tutkimuksia rajat ylittävästä toiminnasta 1920–1930-luvuilla. Kuva: Kansallisarkisto
Petroskoin valtionyliopiston tutkijan Irina Takalan mukaan Taavetti Huttusta pidettiin yhtenä Suojärven suomalaisten kommunistien toiminnan johtomiehistä – hän toimi perustajajäsenenä kommunistisessa Pro-keskus-opintoyhdistyksessä Välikylässä ja oli myös kommunistisen Työ-lehden Suojärven konttorin hoitaja. Hän myös kirjoitti vallankumouksellisia näytelmiä ja lauluja. Taavetti Huttunen pakeni Neuvosto-Karjalaan 4.6.1930 pian Mikko Paramonoffin lähdön jälkeen.
Etsivä Hannes Paanasen 30.8.1930 päivätty viikkoilmoitus vahvistaa lopulta, mitä Mikko Paramonoffille tapahtui:
Välikylässä asuvalle vaimoilleen
on viimme keväänä salatein
Venäjälle menneet pakolaiset
Mikko Paramonoff ja Aleksanteri
Harlamoff kirjoittaneet
Petroskoilta Lososinan sahalta
vaimoilleen, olevansa vapaana ja
voivansa hyvin sekä kehoittaneet
kumpikin vaimojaan saapumaan
passilla luokkseen, mutta
kumpikin vaimo on kieltäynyt
lähtemästä Venäjälle.
Etsivä Paananen antaa myös ymmärtää, että hänen mielestään se, että Mikko Paramonoff ja Aleksanteri Harlamoff oli vapautettu niin pian heidän saavuttuaan Neuvosto-Karjalaan, tukee hänen oletustaan, että miehet olivat luultavasti toimineet raja-alueella salaisesti ennen pakoaan Suomesta.
Mikko Paramonoffin salainen retki Neuvosto-Karjalaan ja hänen lopullinen pakonsa sinne vuonna 1930 tukevat sitä olettamusta, että Mikko oli kommunisti ja oli ehkä harjoittanut vakoilua Neuvosto-Venäjän hallituksen leivissä, mutta esiin ei ole tullut lisää tietoa hänen toiminnastaan hänen asuessaan Suomessa. Hänen vaimonsa Elma Paramonoff ja heidän tyttärensä asuivat vuonna 1932 yhä Suojärvellä, jossa Elma työskenteli Suojärven osuusliikkeen konttoristina.
Elma ei koskaan mennyt uusiin naimisiin, alkoi käyttää tyttönimeään Ruotsalainen ja kuoli Hämeenlinnassa vuonna 1982. Heidän tyttärensä Eevan elämästä ei ole tietoja.
TED LECLAIRE
Suomennos: Hannu Tervaharju
Lue laaja artikkeli Paramonoffin suvun vakoilutoiminnasta ja sen seurauksista kokonaisuudessaan Karjalan Sivistysseuran verkkosivuilta, osiosta Verkkojulkaisut -> E-kirjat
Ted Leclairen kirjoittama laaja artikkeli on julkaistu verkossa sekä alkukielellään englanniksi että suomeksi (suom. Hannu Tervaharju).
___________________
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 11–12/2024
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/
