Pääkuva: Senni Timonen asustaa kesäisin Nurmeksessa niin pitkään kuin mahdollista. Paikka on tullut suvulle Sennin isän kautta. Kuva: Katri Kovasiipi
Kansanrunouden tutkija Senni Timonen täyttää 80 vuotta 11.9.2024. Elokuisena iltana kohtasimme Sennin kesäpaikalla Nurmeksessa. Nyt elämässä voisi olla riittävästi rauhaa toteuttaa pitkäaikaiset haaveet karjalaisten runojen parissa.
Loma-asunto on tärkeä kiinnekohta Sennin elämässä, sillä se on ollut suvun käytössä pitkään.
– Yleensä tulen mökille kesäkuun alussa ja olen täällä niin pitkään kuin mahdollista. Tänä kesänä pääsin tänne vasta heinäkuun alussa. On ollut onnettomuuksia – kaksi ystävää on kuollut, hän kertoo.
– Isoäiti kertoi, että kun vienankarjalaisia pakolaisia tuli jonoina, hän keitti pakolaisille hernesoppaa isossa valurautapadassa. Se pata on meillä vieläkin savusaunassa.
Nurmeksen mökillä viihtyvät myös suvun nuoremmat jäsenet, Sennin veljien lapset.
Mökillä mieli lepää, ja siellä viihtyvät myös Sennin veljien lapset.
– Sanon heitä lapsiksi – se on karjalainen tapa – vaikka nuorin heistä on jo 38-vuotias ja vanhin yli 50-vuotias. Heilläkin on omia lapsia, joista nuorin on kolmevuotias ja vanhin 24.
– Nyt he ovat alkaneet kysellä kaikkea, haluavat tietää Karjalasta. Minua on vaadittu tekemään sukupuu, jossa kerron suvun taustoista.
Sennin isä on pohjoiskarjalainen, ja juuri isän puolelta periytyy tämä Nurmeksen kesäpaikka.
– Nurmekseen Timoset ovat tulleet 1600-luvulla ilmeisesti Kainuusta, ja vienalaisiakin juuria on heillä ehkä ollut.
– Äidinisän suku on Jaakkimasta ja äidinäidin suku Suojärveltä. Sieltä juontaa tämä minun ortodoksisuuteni ja kiinnostukseni karjalaiseen kulttuuriin.
Isänäidin muotokuva katsoo tupaan tulijaa mökin vastapäiseltä seinältä. Samalla seinustalla on pieniruutuinen ikkuna, josta tupaan avautuu laaja näkymä. Edessä, alarinteen puolella, on kasvimaa, kauempana siintää Pielinen, sen takana kohoaa kirkko, sen takana vielä vaaramaisema.
Maisemassa on syvyyttä, ajan kerrostumia ja luonnon kauneutta. Sen katsominen rauhoittaa.
– Äiti aina sanoi, että iltavalossa tämä maisema on paratiisillinen.
Hirsimökin tuvan ikkunasta avautuu näkymä, jota Sennin äiti luonnehti paratiisilliseksi. Täällä aika pysähtyy ja ihminen on läsnä itsessään.
Isoäiti menetti kaiken, mutta sai Sennin
– Äidinäiti asui meillä ja kuoli, kun olin 32-vuotias. Hänelle tuli avioero, kun minä synnyin. Samana vuonna, 1944, hänen poikansa kaatui sodassa. Hän oli menettänyt kaiken, mutta kun minä synnyin, hän sai lapsen. Minut kastettiinkin hänen mukaansa. Siitä juontuu minun ja hänen läheinen suhde.
Sennin äidin suvun kotipaikka oli Annalan kartano Jaakkimassa, Sorolan saaressa. Osan vuodesta äidin lapsuudenperhe oli Jaakkimassa ja osan vuodesta Sortavalassa tai Helsingissä. Äidinisä ja tämän veljet vastasivat yhdessä tilan hoidosta.
Senni pääsi itsekin käymään Annalan kartanossa vuonna 1991.
– Näimme sen salin, jossa äiti ja isä vihittiin vuonna 1943.
– Äiti rakasti olla pellolla maatyöläisten kanssa, ja siksi heidätkin kutsuttiin häihin. Se oli ensimmäinen kerta, kun Annalan työväki näki kartanon salin.
Sennin koko nimi on Senni Siiri Alanna. Kolmanteen nimeen liittyy hauska tarina.
– Kun äiti ja muut lähtivät Jaakkimasta, Annalan kartanosta, he ottivat Laatokan vettä pulloon kastevedeksi. Minulle kolmatta nimeä miettiessään isä sitten käänsi juuri menetetyn Annalan nimen toisin päin – ja niin tuli nimekseni Alanna.
Matkalla mökiltä savusaunalle kasvaa valtavia saniaisia.
– Äidinäiti osasi karjalaa, mutta puhui sitä vain suojärveläisten ja sukulaisten kanssa. Äidinisä Lauri Pelkonen puolestaan teki suojärveläisten historian ensimmäisen ja toisen osan, ja silloin meillä ei muusta puhuttukaan. Olin niihin aikoihin 15–20-vuotias, ja jouduin auttamaankin. Ennen kaikkea äiti auttoi suojärveläisten historian laatimisessa paljon.
Isoisä Lauri tunnettiin erittäin hyvänä puhujana.
– Lapsuudessa kuljimme puhujamatkoilla hänen mukanaan. Hänen puheissaan oli paljon sellaistakin, mikä ei kestäisi nykyaikana päivänvaloa, mutta isoin sanoma oli, ettei saa unohtaa Karjalaa.
Pekka Pamilon toimittaman isänsä Kosti Pamilon teksteistä kootun kirjan Sana jiäy elämäh (KSS 2024) kansikuvana on kuva kaupasta, jossa Kosti Pamilo oli poikasena apulaisena.
– Se oli mummin isän kauppa. Mummin suvun kautta olemme sukua Pamiloille.
Aika keskittyä karjalaisiin runoihin
Senni on tehnyt koko työuransa tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa (SKS), ja aina tuli eteen erilaisia kalevalaisia projekteja.
– Koko ikäni olen tutkinut ja järjestänyt runoja eri kanteilta. Haaveeni on vielä kerta kaikkiaan keskittyä karjalaisiin runoihin. Jos eläisin yhtä vanhaksi kuin isä, 101-vuotiaaksi, voisin vielä ehtiäkin, hän toteaa.
Kaksi tiettyä keskeneräistä karjalaista teemaa Sennillä on ollut mielessään jo kauan.
– Toinen teema on Neitsyt Maria -runous. Haluaisin tehdä pienen kirjan, joka kertoo karjalaisten Neitsyt Maria -käsityksistä kansanrunojen perusteella.
– Karjalassa on ihan uskomaton, laaja Maria-runojen sikermä, oikeastaan eepos, joka kertoo Kristuksen historian Marian näkökulmasta. Se on Karjalan naisten identifikaatio-runoutta, ja Neitsyt Maria -malli on tukenut heitä, Senni selvittää.
Pari artikkelia Neitsyt Maria -teemasta Senni on jo kirjoittanutkin.
– Ensimmäinen näistä artikkeleista oli Naistutkimus-lehdessä vuonna 1985, ja se aiheutti vähän hämmästystä, koska kirjoitin siihen yhdeksi luvuksi Neitsyt Marian haastattelun. Yksi tutkija sanoi, ettei tutkija voi näin käyttäytyä! Tällainen henkilökohtainen ja kärjistävä tyyli kuitenkin sopi vasta virinneen naistutkimuksen tuolloiseen henkeen.
Tuossa artikkelissaan Senni käsitteli Maria-runoja naisten kulttuurin kannalta.
– Naistutkimus alkoi tulla 1980-luvulla Suomeen, ja folkloristiikassa Aili Nenola tutki itkuvirsiä naisten kielenä. Silloin tajusin, että kansanrunoudessa voi erottaa myös naisten omia perinteitä.
En olisi oikeasti tullut tutkijaksi, jos en olisi löytänyt omaa näkökulmaani kalevalaiseen runoperinteeseen.
Senni Timosen kesäpaikalla Nurmeksessa mökin ja savusaunan välistä kulkee puro. Keväisin sen virta on voimakas ja kuohuu kosken lailla.
– Naisten asema karjalaisessa kulttuurissa on vaikea. Toisaalta oli oma kulttuuri – oli itkuvirret ja laulut, ja miehet olivat etenkin Vienan Karjalassa todella paljon poissa. Yleisesti ajatellaankin, että vienalaiset naiset olivat hyvin itsenäisiä. He olivat kuitenkin myös vahvasti sidottuja rooliinsa ja sen armoilla.
– Runojen avulla saa hyvin paljon selville näistä asioista, koska runoissa on symboliikkaa, joka käsittelee naisten ongelmia. Etenkin inkeriläisrunoissa sitä on runsaasti – inkeriläinen runokulttuuri on ollut hyvin naiskeskeistä ja feminiinisesti ekspressiivistä.
– Naisten runoissa esiintyvät vastakohtina oma emo ja vieras emo, joka on joko anoppi tai emäntä. Löytyy kuvauksia, miten anoppi nöyryyttää miniäänsä ja miten tuore aviomies ryhtyy tukemaan vaimoaan – tästä aiheesta kerrotaan hienosti Lauri Lappalaisen runossa.
Luvassa lisää artikkeleita
On muitakin teemoja, joita Senni haluaisi vielä tutkia. Yksi niistä on Neitsyt Maria -runoja suppeampi.
– Tästä haluaisin kirjoittaa myös Karjalan Heimoon. SKS:ssa työhuoneeseeni ilmaantui kerran kolme naista, jotka olivat Suistamolta kotoisin. He halusivat tietää, millainen ihminen oli runonlaulaja Matrona Kyyrönen. Osa heistä oli kai sukua Matronalle. Perustimme Matrona-kerhon, ja luimme yhdessä Matronan runoja.
– Ehdotin jo aikanaan [Karjalan Heimon silloiselle päätoimittajalle] Sakari Vuoristolle, että haluaisin kirjoittaa Matronasta ja tästä prosessista – siitä, mitä Matrona voisi merkitä nykyajan naisille. Juttu jäi tekemättä. Edelleenkin haluaisin ottaa yhteyttä näihin naisiin ja tutkia Matrona-kerhomme pöytäkirjoja.
Savusaunan luota löytyy vanha rautapata, jolla Sennin mummo keitti vienankarjalaisille pakolaisille hernerokkaa. Pakolaisten reitti kulki 1920-luvulla Nurmeksen halki.
Yllättäen Matronaa kohtaan löytyi äskettäin kiinnostusta myös musiikintutkimuksen suunnalta.
– Heikki Laitinen [kansanmusiikin emeritusprofessori] kertoi huomanneensa, että Matrona Kyyrösen runojen sävelmaailma on rytmisesti ihan erityinen. Minun pitääkin vielä tavata nämä naiset ja Heikki, jotta hän voi kertoa, mikä siinä sävelmaailmassa on erityistä.
Matrona Kyyrösestä saamme siis toivottavasti lähitulevaisuudessa lukea Karjalan Heimon sivuilla.
Toinenkin aihe, josta Karjalan Heimoon on vielä tulossa artikkeli, on Suomen Kansan Vanhojen Runojen eli SKVR:n viimeinen osa, jota Senni on työstänyt muun muassa Heikki Laitisen, akatemiatutkija Kati Kallion ja runolauluprofessori Ilona Korhosen kanssa. Satojen sivujen laajuinen käsikirjoitus on jo melkein valmis.
– Tässä SKVR:n osassa on vienankarjalaisilta pakolaisilta äänitettyjä runoja. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun SKVR:ssa on laulettujen runojen sävelmät mukana. Kirja pitäisi nyt viimeistellä – ei minulta työt lopu!
Tämän vuoden loppupuolella ilmestyvässä Kalevalaseuran vuosikirjassa ilmestyy kiinnostava yhteisartikkeli, jonka Senni on kirjoittanut Kalevalaseuran toiminnanjohtajan Niina Hämäläisen kanssa.
– Artikkeli kertoo ensimmäisestä naisesta, joka keräsi kansanrunoutta. Hän oli Charlotta Europaeus, D. E. D. Europaeuksen sisar. Hän syntyi Savitaipaleella ja eli paljon siskonsa kanssa Jaakkimassa. 1950-luvulla hänestä on Sulo Haltsonen kirjoittanut suppean artikkelin, mutta muuten häntä ei ole kukaan aikaisemmin tutkinut tällä tavalla kuin me Niinan kanssa nyt.
Lauluista kuultaa laulajan luonne
Tietoisuus karjalaisuudesta on ollut Sennillä läsnä koko elämän.
– En kuitenkaan alkanut lukea folkloristiikkaa (joka silloin oli nimeltään ”suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus”) karjalaisuuden takia vaan sen vuoksi, että runojen kieli oli minusta niin kaunista.
– Karjalaisuudessa ja ortodoksisuudessa olen kokenut molemmissa tietynlaista pehmeyttä, lempeyttä.
Vasta vähitellen olen tullut tietoiseksi sen merkityksestä itselleni. Toimintani Karjalan Sivistysseurassa on taas syventänyt ymmärrystäni karjalaisuuden moniulotteisuudesta, pohtii Senni.
Hän on myös selkeästi tietoinen, miksi naistutkimus on vetänyt häntä puoleensa.
– Naistutkimukseen lähdin sen vuoksi, että naiset ovat luoneet oman kulttuurinsa vaikka minkälaisissa olosuhteissa, vaikka olisivat olleet kuinka alistettuja. Tutkijana en kuitenkaan ole osannut olla taisteleva, intressini ovat toisaalla: pyrkimyksessä kuulla runoissa naisten oma ääni ja kokemus.
Senni tunnetaan etenkin Larin Parasken tutkijana. Vuonna 1982 ilmestyi hänen toimittamansa kirja Näin lauloi Larin Paraske (SKS). Larin Parasken runoutta hän käsittelee myös väitöskirjassaan Minä, tila, tunne – Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan (SKS, 2004).
– Larin Paraske on minulle laulajista läheisin, koska olen häntä eri aikoina niin paljon lähestynyt. Paraskesta ja sen aikaisten ihmisten elämästä ei paljon tiedetä.
– Runoaineisto on kuitenkin niin rikas: vaikka kyse on kansanrunoista, jokainen laulaja valitsee laulunsa oman mielensä ja elämänsä mukaisesti ja jopa jättää niihin jälkiä itsestänsä. Laulaja itse siis löytyy lauluistaan.
– Yleensäkin olen löytänyt laulajan kautta otteen runoihin. Kun ajattelee, että ne runot tulevat jonkun ihmisen suusta, laulajan omana tulkintana, kykenee edes jotenkin kuvittelemaan, miten se runous on elänyt.
Kesäillan hämyisä hetki tuvan pöydän ääressä.
Kesäpaikan yläkerrassa on Sennin makuuhuone, mutta siellä hänellä on myös työpiste.
– Eiväthän taiteilijat ja tutkijat pääse eivätkä halua eläkkeelle, Senni muistuttaa.
Sennillä on takanaan useita vaikeita vuosia. Monet läheiset ja koko elämän mitalta tärkeät ihmiset ovat peräjälkeen kuolleet.
– Kaipaan sisäistä rauhaa. Nyt voi olla tilaa mietiskelylle, keskusteluille ja omalle tekemiselle, kun on suurista suruista toivuttu. Voi olla hyvä aika olla rennosti ja tehdä vain sellaista, mitä sydämestään haluaa.
Karjalaiset runot odottavat.
Teksti ja kuvat: Katri Kovasiipi
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
SENNI TIMONEN
Syntyi Helsingissä 11.9.1944.
Kirjoitti ylioppilaaksi Kulosaaren yhteiskoulusta 1963.
Valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1974.
Teki pitkän työuran Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston tutkijana ja erikoistutkijana.
Väitteli filosofian tohtoriksi 2004.
Sai Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Karjalapalkinnon vuonna 2004 teoksestaan Minä, tila, tunne. Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan.
Sai Kalevalaseuran Kalevala-palkinnon 28.2.2014 tunnustuksena ansioistaan kansanlyriikan tutkijana.
Vuodesta 2005 Karjalan Sivistysseuran hallituksen ja julkaisutoimikunnan jäsen.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 7–8/2024
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
