Itäranta Emmi, Lumenlaulaja. Teos 2025, 410 sivua. Kuvassa myös teos Taiteilijoiden Kalevala, toim. Ulla Piela, SKS & Kalevalaseura 2009. Kuva: Eeva Manni
Emmi Itärannan uuzi kniiga Lumenlaulaja on mieldäkiinnittäjä starina Pohjolan rahvahasta da sen eloksesta. Kniiga on fantazieromuana, kumbazen juuret ollah lujah kiini rahvahanperindehessä. Sen lähtökohtana ollah baltikkamerensuomelane da karjalane rahvahanrunohus da Elias Lönnrotan Kalevalassa näistä ozutettu versie.
Lumenlaulajassa on äijä yhtehistä Kalevalan kera, ga starina ei yhelläh ole Kalevalan mugahine. Siinä on samannimizie hengilölöi kuin Kalevalassa: Louhi, Ilmarine da Lemminkäne. Siinä on i vanha tiedoniekka, kumbane muissuttau Kalevalan Väinämöistä, ga hänen nimie ei sanota. Hiän on tiedoniekka da valgieparda.
Louhen nimi oli lapsena Lauha. Hiän eli yheksänvuodisesta nuoreksi aiguhizeksi Mečänpeitossa, kumbane on suojakodi eri alovehilda tulluzilla naizilla. Lauha pageni sinne hänen muamon da sizärien kera sen jälgeh kun kirvehenkandajat oldih vallotettu Pohjola da tapettu monet hänen perehestä.
Lauhasta syndy Louhi, Pohjolan emändä, konza hiän tuli järilleh Pohjolah da hänestä tuli Pohjolan halliččija. Hiän porotti kirvehenkandajat iäreh da otti heijän endizen koin tuas heilä ičellä. Torassa kirvehenkandajien kera hänellä oli armiena, abujoukkoloina, kuuzi pokoiniekkua da yheksän hukkua. Armahat pokoiniekat, muamo, tädit da sizäret, tullah toiččigi avuksi jygielöissä tilandehissa.
POHJOLA ON NAIZIEN valdakunda. Sidä halliččou naine, kumbane on perin halliččijan čotan hänen muamolda. Naizilla on oma piätösvalda heijän omih dieloloih. Ezimerkiksi tyttyö ei anneta miehellä, kun hiän ei sidä iče taho. Äijällä naizella on tiedoniekan maltot, da hyö voijah muuttuo eläväksi. Louhen elävähuahmo on merikokko. Toizie elävähuahmoloi ollah ezimerkiksi hukka, jänö, kondie, ilves, orava, korppi, hirvi, löttö, meččo, sagarvo da piäčkyne.
Kalevanmua on mužikkoin valdakunda. Piätösvalda on mužikoilla, da hyö otetah neidine libo naine mučoksi, hos hiän ei tahtois. Naizet ollah kuin kauppatavara. Naindakaupalla on i erähänmoine garantie samah tabah kuin tavaroilla. Kun muččo kuolou nuorena, suattau mužikka vuadie mučon sizären uuveksi mučoksi.
Kalevanmualla tiedoniekan maltot kuulutah mužikoilla, hos se ei ole ylehistä. Kun niidä on naizella, sidä ei suvaija. Lemminkäzen muamolla on suuret tiedoniekan maltot, da hiän pagenigi nuorena Mečänpeittoh. Sieldä hiän yhelläh lähti järilleh Kalevanmualla, kun mäni miehellä.
SAMPO ON TÄRGIE tässägi kniigassa. Sen tagou Kalevanmualda tullut seppä Ilmarine, hos hiän ei tiijä, jotta Louhi kučču myrskyn ahjon tuuleksi. Ilmain Louhen abuo sampuo ei olis syndyn. Sampo andau ylen äijä rikkahutta Pohjolan rahvahalla.
Myöhembäh Ilmarine tahtou suaha sammon ičelleh da tulou Lemminkäzen da vanhan tiedoniekan kera sidä käymäh. Louhi on pannun sammon suojah kallivon sydämeh yheksän lukun da lujien sanoin tuakse. Ilmarine suau sepän malttoloilla lukut augi da murdau hänen sanoilla Louhen sanat. Siidä syndyy suuri tora, konza Louhi oppiu suaha sammon järilleh Pohjolah. Tässä voinassa niken ei voittan. Niken ei suanun sampuo, vain se sordu mereh da mureni.
Kniigassa Pohjolan starinan rinnalla kulgou Elias Lönnrotan eloksen starina, kumbazessa Louhen tuonilmazih männyt huahmo käy nägymättömänä Lönnrotan luona. Konza Lönnrot eläy hänen jälgimäzie aigoi, Louhi tahtou sanella hänellä Louhen da Pohjolan tovellizen starinan. Lönnrotan kirjutettu starina ei ole sama kuin Louhen oma starina. Jälgimäzellä kerralla Louhi sanou:
“Konza miun iäni kulgou tuassen, ristikanzat kuullah miun laulussa siun iäni, siun sanat. – – – Vielägi kaikin kuullah vain siut, Elias.”
Louhi ei tässä kniigassa ole paha hirvivö, kuin hänet tuagieh kuvatah. Hiän on Pohjolan da sen rahvahan luja suojelija, toičči kovagi, konza on tarvis. Hiän on i muamo, kumbane armastau hänen tyttärie da muida lähizie.
Itärannan kieli on tässägi kniigassa ylen bohatta, kaunis da eloža. Kniiga on moneh tabah mieldäkiinnittäjä. Se kiändäy Kalevalan roulit uudeh mallih. Pohjolan naizet ollah vahvat da heilä on tiedoniekkoin maltot. Kalevanmuan mužikat ei olla moizet suuret urhot kuin Kalevalassa. Valda da ahnahus ollah tärgiet tiemat.
Luondo on kniigassa ylen tärgie, siinä nägyy suuri kunnivoičus ristikanzan, luonnon da elävien kessen. Romuanan tunnelma on toičči lämmin da kebiegi. Toizielda se on synkkä starina. Voina, nällänhädä da toizet pahat vaikevukset ollah liijangi tuttavat i nygyaigana.
Teksta: Van’an Martin Ieva
Luve lizäksi:
