Kuvane: Uuven Valamoin manasterin Spuassan kirikkö. Foto: Teuvo Kanerva 1977–1979, Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Raja-Karjalassa rištikanzat opittih selvitä eloksessa yhtehizönä. Pereh oli elännän perusta da kyläyhtehizö toimi rahvahan turvaverkkona.
Yksilön da yhtehizön eloksen eri vaiheilla tabakulttuura lujendi yksittäzen rištikanzan sijettä omah joukkoh da vägevöitti samah aigah kogo yhtehizyö.
Tabakulttuura da erimoizet riitit oldih Raja-Karjalassa omaluadune sevoitus rahvahanuskuo segö pravoslaunoida vieruo da ne ozutettih yhtehizie arvoloi. Jiäksindä da pyhih gulaičenda oldih erähät tämänmoizet riitit.
SANA JIÄKSINDÄ merkiččöy Jumalalla annettuo lubavusta. Konza ezimerkiksi läžimine libo mitahto muu ozattomus tabai rištikanzan, hiän onnakko lubai Hospodilla libo keneltahto pyhällä ruadua tiettyh tabah, kui Jumala vain parandais libo auttais mihtahto muuh luaduh. Yksi tavalline lubavukseh perustuja riitti Raja-Karjalassa oli jordanalla käyndä. Ylehine taba oli, što konza oli parannuttu läžinnästä, otettih vieristänä ozua ristahoduh da mändih kirikkörannassa vien blahoslovinnan jälgeh randah perrettyh avandoh uimah. Ken ei kezoinun, ga ainagi otti avannosta vettä kodih viemizeksi.
Nenga ussottih pyhänvien vägeh da Jumalan valdah. Viero perustu pravoslaunoin kirikön nägemykseh, min mugah vieristänä pietty suuri vien blahoslovinda ando viellä kohendajan, pahan loittona pidäjän viän. Jordanalla käyndä ei kuvastan yhtehizön rahvahan välizie sotsializie arvoloi, vain sillä tunnussettih Hospodi oman da yhtehizön hyvinvoinnan lähtieksi.
Toine ylehine jiäksinnän muodo oli pyhih gulaičenda. Raja-Karjalasta gulaittih eritengi pyhän Ol’eksandr Sviriläzen manasterih Svirijoven suvirannalla. Sinne voidih männä suurengi joukon ker, da monda kerdua pyhih gulaičenda luajittih ihan kyläkunnittain. Raja-Karjalasta matkattih dai Solohkoih muga i Valamoih da Konevskoih. Sviriläzen manasterih käydih puaksuh sroičanpiänä, gu manasterin piäkirikkö oli svätitty Sroičalla. Manasterissa sluužittih silloin pruazniekalline obiedna, min jälles piettih jarmanka. Suomen da V’enan rajan salbauvuttuo, gulaittih Raja-Karjalasta Valamoih eritengi pedrunpiän aigah ennen heinargie.
KONZA RIŠTIKANZALLA ugodi suurembie taudiloi da jiäksivyttih, pidi lubavus i täyttiä. Oli dai tilandehie, kui toine rištikanza, enimyölleh sugulane, ando lubavuksen läžijän puolesta. Kui läžijä siidä kohendu, lubavuksen andaja jiäksiydy manasterih. Malittuo voidih panna suorah Hospodin puoleh, abo i pyhien puoleh – Karjalassa molittih eritengi pyhiä Miikkulua da žiivattoin dieloloissa pyhiä Jyrgie.
Pyhih gulaičendah oli dai muidagi syylöi. Yksi matkai prošken’nalla, toista himoitti nähä kuuluza manasteri, erähät tahottih piästä kunnivoittamah čuuvonluadijua obrazua. Manasterih voidih matkata loittuogi ainagi kerda vuodeh. Kirikön opassuksen mugah pyhih gulaičenda oli yksi doroga rištikanzan pellastukseh da hengellizeh kazvoh, abo rahvahalla manasteri oli rigeneh kohta, kumbazessa tapahtu čuudoloi.
Olis ylen mieldäkiinnittäjiä tiediä, kuin jiäksindä da pyhih gulaičenda säilyttih libo muututtih Suomessa Raja-Karjalan da vanhoin manasteriloin mänetännän jälgeh. Pyhih gulaičenda varmahgi elby eritengi Uuven Valamoin da Lindulan manasteriloin avuamizen myödäh, abo jiäksindä onnuago jäi luterskoissa da nygöi i muallistunuossa Suomessa enämbi yksilön omaksi ažieksi.
Ven’an Karjalassa kommunizmavallan alla elänyöt karjalazet oldih pakoitetut heittämäh segö jiäksindä segö pyhih gulaičenda peittoh, konza vieron julgine ozuttamine oli Neuvosto-Karjalassa pahimuolleh hengeh n’ähen varaittavua.
Teksta: Santerin Levoin Miikkula
Luve lizäksi: Miikkulan paginat
