Piäkuva: Tyttö opaštuu kesryämäh. Kuva: Uljana Tikkanen
Tuaš muisselmissa mie myöššyn kyläh, Dus’a-ämmön mukavah taloh. Mie muissan hänen ruatajie käsie, lämmintä ta leikkimielistä kačahušta ta niin šielulla omua pakinantapua.
– Dus’a-ämmö, opašša milma kesryämäh.
– A-voi-voi, höperryitkö šie vain mitä? Mitä varoin še šiula tarviččou?
– Ka tarviččou!
– Tosiehko? No hyvä. Mintäh en ni opaštais? Opaššan šilma raukkua. Käsin tahi rukilla tahot kesrätä?
– Tahon kuot’ella rukilla tai käsin.
– Voi, mukava tyttö olet! Tänäpiänä on šuovatta, neiččyöt keräyvytäh klubih tanššiloih, a šie rupiet kesryämäh. Mäne vain niise tanššimah! Huomena rupien opaštamah!
– En lähe, opaštukka tänäpiänä! En taho tanššiloih!
– No hyvä, ka enšin onnakko pitäy villua varuštua.
– Mitein?
– A vot näin. Otat kartat, panet vähäsen villua yhen piällä, a toisella rupiet karttuamah, kuni villa ei tule pehmiekši ta pöyhiekši. Vuota vain, heti näytän! Näin tulou, a šiitä ota enši näpillini villua, a valmehet pane erilliseh tukulliseh! Kuot’t’ele vain!
– Äijänkö tarviččou?
– Melko äijän. A mie mänen pihalla otan vuattiet kuivumašta, kohta vihma alkau. Kun et taho tanššie, ni mäne ruatamah!
Kesryäjän ruatokalut. Kuva: Uljana Tikkanen
Dus’a-ämmö muhahti, kiikutteli piätäh ta mäni pirtistä. A mie rupesin kuot’t’elomah kesryäjän roolie. Pari kertua pissin šormen. A šiitä kiät hil’l’akkaiseh totuttih ta ruato mäni rutompah. Šilloin ämmöki myöšty puhtahien vuatteijen kera.
– Kačo, riittäykö nyt?
– Riittäy, nyt ota vähäsen villua ta kiäri še rullalla. Näin hyvin on. Nyt issu rukin luo. Rupiemma kuot’t’elomah. Pane jalka polimella ta elä kiirehä! Et vet polkupyörällä aja!
– Ka täššähän on hyvin täyvellini tieto!
– A mitein muitein! Nyt kiinitämmä villua ta šivomma lankan alun. Pyöritä rataš ta šormilla vejä hil’l’akkaiseh villua. Niin. Kačo, jotta lanka ei tulis liijan hienoni eikä liijan pakšu, ta jotta še tulis tašani. Elä kiirehä, šanoin vet! Kiirehen töitä rahvaš nakrau!
– Voi, eipä še kovuan hyvin vielä onnissu!
– Ei ole hätyä, onnistuu vielä! Mimmoista lankua kesryät, šemmoset šukatki jalkah panet. Niätkö, mitein asie mäni? Moločča olet!
Dus’a-ämmö muhi ta rupesi laulelomah:
– Rupien mie kesryämäh, Enkä lähe tanššimah! Ilman nuorie prihoja Eloš miun on mukava!
Hiän tallasi jalalla ta nakrahti.
– Panen čäinikän kiehumah. Riittäy ruatuo täkši päiväkši. Läkkä čäijyö juomah!
Teksti: Lidija Krošnina-Grigorjeva, Oma Mua 13.11.2024
Jevdokija Vasiljevna Lobskajan valosakši muissokši
