Lauantaina 25.7. Vienan reitti ry järjesti patikointi- ja kulttuuripäivän Suomussalmen Yli-Vuokissa. Tapahtuma keräsi runsaasti osanottajia (lähes 70 ja rajavyöhykkeellekin nelisenkymmentä)15 paikkakunnalta eri puolilta Suomea.
Liikkeelle lähdettiin Vuokin Vienan reitin alkulähteiltä Vängän kylästä, jossa oli historiallisten rakennusten esittely. Vängästä siirryttiin Tornionsärkälle patikoimaan ja nauttimaan särkältä avautuvista upeista maisemista. Särkällä yhdistyksen väki piti kulttuurihistoriallisia tietotaukoja, joissa kerrottiin Vienan reitin historiasta, Lönnrotin ja muiden kansatieteilijöiden matkoista Vienan reitillä, laukkukauppiaista, ”Tornion kaupungin” venemarkkinoista ja matkamiehen rististä.
Viiangissa nautitun lounaan jälkeen kaikki rajaluvan hankkineet pääsivät tutustumaan rajakävelyllä Euroopan vanhimpaan rajaan ja rajanylityspaikkaan, Vuokinlatvaan. Rajakävelyllä saimme tietoa rajan historiasta ja rajantakaisista vienalaiskylistä ja kuulimme tarinaa Rennestä ja Rennen mökistä.
Illalla Rautiaisen myllyn iltamissa oli monipuolista ohjelmaa. Kuulimme Pekka Huttu-Hiltusen koskettavaa runolaulua, ja myös yleisö pääsi Pekan johdolla harjoittelemaan runolaulua. Vienan reitti ry:n varapuheenjohtaja, professori Kari Sallamaa oli valmistanut ajatuksia herättävän, hienon esitelmän ”Vienan puhtaat neitsyet – Ilmari Kianto rajan ylittäjänä”, jonka yhdistyksen sihteeri Anne Juntunen elävästi luki kuulijoille. Ohjelmassa oli myös leikkimielinen tietokilpailu, jossa voittaja sai palkinnoksi Antti Holopaisen ja Tiia Kohosen tuoreen Koronamanifesti-kirjan ja muut hyvin menestyneet kilpailijat kauniita pärenippuja. Konsta Pylkkänenkin kävi tervehtimässä myllyn iltamaväkeä.
Kansanedustaja Merja Kyllönen toi tapahtumaan valtiovallan ja Suomussalmen kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Moilanen kunnan tervehdyksen.
Alun perin tapahtuman piti olla kolmipäiväinen. Sunnuntaina 26.7. oli tarkoitus järjestää yhdessä Juminkeon ja Runolaulu-Akatemian kanssa perinteinen Jussi Huovisen muistokonsertti ja osallistua palvelukseen Kuivajärven tsasounassa. Maanantaina 27.7. oli tarkoitus pitää karjalais-suomalainen seminaari ”Vienan reitti tutkimuksen valossa”, johon oli tulossa tutkijoita ja asiantuntijoita Suomesta ja Venäjän Karjalasta. Nämä tapahtumat jouduttiin kuitenkin koronan takia siirtämään ensi vuoteen.
Vienan reitin patikointi- ja kulttuuripäivät ovat jo perinteeksi muodostunut tapahtuma, jota vietetään aina heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.
Kuva: Rajakävelyllä oli mukana kaksi Rajavartioston edustajaa. Rajan läheisyydessä tarvitaan lupa.