Laukunkantaja-kolumni | Karjala elää meissä, ei kivipaaseissa

KESKELLÄ KAMPUSTA nousee useita metrejä korkea kivipyramidi. Se on tehty paljaista kiviharkoista, jotka ovat osin sammaloituneet. Se näyttää aluksi muinaiselta pienoismallilta egyptiläisten kuuluisista rakennelmista, mutta lähempi tarkastelu osoittaa siinä olevan muistotekstin venäjän kielellä.

Pyramidin päällä on ortodoksiristi. Jos taitaa venäjää, voi lukea sen olevan 63 venäläismatruusin hautamuistomerkki Krimin sodan ajalta 1860-luvulta. Se on seissyt paikallaan siis noin 160 vuotta.

Tämä ei itsessään ole ihme, mutta näkökulma muuttuu, kun tietää tämän hautamuistomerkin sijaitsevan keskellä suljettua sotilasaluetta Helsingin edustalla. Tässä välissä alueen läheisyydessä on nähty mm. Suomen sisällissota ja toinen maailmansota.

Lapuan liike, Nato-jäsenyys tai nyky-Venäjän tuhoisa ulkopolitiikka ei ole tätä kivipyramidia tai sen alla olevia vainajia hävittänyt. En tosin keksi, mikä syy voisi nämä ainutlaatuiset historian jäljet hävittää, jos käsitys historiasta pohjautuu sivistys- ja oikeusvaltion ihanteisiin.

SAMALLA OLEMME lukeneet jo pitkään, kuinka Venäjä tuhoaa suomalaisten ja karjalaisten pystyttämiä muistomerkkejä ympäri luovutettua Karjalaa. Pelkästä sottaamisesta on siirrytty muistomerkkien totaaliseen hävittämiseen ja jopa vastamuistomerkkien perustamiseen osoittamaan näiden muistomerkkien olleen fasistien tai muiden epäilyttävien tahojen pystyttämiä. Vainoharha Venäjää alati uhkaavasta vihollisesta muutetaan näin eläväksi historian poliittisen käytön kautta.

Venäjän harjoittama muistomerkkien fyysinen tuhoaminen on ymmärrettävästi järkyttänyt osaa niihin tunnetasolla kiinnittyneistä ihmisistä. Useimpiin kivipaaseihin liittyy niin syviä merkityksiä, ettei ulkopuolisen tallustajan ole mahdollista käsittää niitä.

Muistomerkin tuhoamalla osoitetaan paitsi historiattomuutta, myös julmaa henkilökohtaisuutta alueella aiemmin asuneita ihmisiä, tai siellä sotineita, sekä heidän jälkeläisiään kohtaan.

PELKÄN TOTEMISMIN sijaan on kuitenkin syytä miettiä, missä ne muistot todella sijaitsevat: meissä, jotka niitä kantavat mukanaan. Oli kyseessä sitten karjalainen, suomalainen tai jotain siltä väliltä. Kun esim. vuosien 1918–1922 pakolaisuuden myötä useat karjalaisperheet hajosivat ja menettivät historialliseen kotiinsa liittyneet fyysiset muistot, useasti ainoa tapa säilyttää muistot ja  välittää niitä eteenpäin oli ilmentää niitä puheissa.

Karjalaiset ovatkin olleet mestareita säilyttämään historiallisen käsityksen niin oman sukunsa kuin koko etnisen ryhmän menneisyydestä. Vaikkei muistomerkkejä ole pystytetty tiheään, ovat perinteet, tavat ja historialliset tapahtumat levinneet sukupolvelta toiselle tarkoituksella ja osin vahingossakin.

Luovutettu Karjalakin on elävä niin tutkimuksessa kuin monen arkipäivissä keskusteluissa. Ei ole sattumaa, että Karjalasta tulee useimmille mieleen se alue, joka jäi Neuvostoliiton haltuun sotien jälkeen; ei se Karjala, joka on yhä osa Suomea.

VAINOHARHAISTEN venäläisten yritys poistaa Karjalan venäläisyyteen liittymätön historia tuhoamalla muistomerkit, hautausmaat ja muut fyysiset muistot menneistä on tuomittu jo etukäteen epäonnistuneeksi. Voimme kantaa Karjalan mukanamme kuten tähänkin asti, eikä sille yksikään venäläinen poliitikko mahda mitään.

Sanotaan, että ilman historiaa ei ole tulevaisuutta. Mutta loppujen lopuksi nykyisyys määrittää tätä hetkeä paljon enemmän – sekä sitä, mitä haluamme  lopulta muistaa ja miten sen muiston käsittelemme.

Esimerkiksi Venäjästä ei jää taaskaan kovin mieluisaa muistoa tuleville sukupolville. Siksi meidän täytyy pitää huoli siitä, että Suomessa sijaitsevat historialliset muistomerkit  pysyvät paikoillaan poliittisista myrskyistä huolimatta.

AKI AUNALA

Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922.

_______________________________________

Kolumni on julkaistu Karjalan Heimossa 9–10/2025.

Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.

Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.

Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/