Piäkuva: Karjalazet Anuksen ujezdas. Kuva: Aleksandr Belikov
Vara venehty ei kua. “Oma Mua” tariččou vuadijale lugijale karjalankielizii uardehii. Sidä midä hyvin maltettih paista meijän ezi-ižät da jo vähembäl myö. Paistih čomasti, viizahasti, čökkijen pädevän sanazen omah virkeheh libo ynnällizen sananpiän jogapäiväzeh paginah.
Prostoit rahvas paistih prostoidu elaigua pajattajen rouno. Mustattohäi vie vähäzel omien buaboloin da pruavodied’oloin paginua?
Karjalaine pereh.
Kanzoveh.
Sana suuh ei sula, eigo kivi piendarel kuiva. Täs suatto lugie sanondat, sananpiät da rahvahan nevvot, kuduat koskietah karjalastu perehty, kodivägie da sen välizii suhtehii. Opimmo sellittiä, mindäh Karjalazet nenga sanotah. Viizahastihäi?
Naine. Emändy.
Akku. Inehmine.
→ Suajazeni, kazvattajezeni, jalloile suattajaizeni. (Nenga čomasti da kuvannollizesti sanotah lastu suannuttu nastu, muamua. Suau nähtä runolois, pajolois, itkuvirzis, suarnois dai paginkieles.)
→ Puhtastu emändiä kylä kiittäy. (Kyläs nähtäh, mittuine emändy on, čopakkuo da puhtahuon pidäjiä hinnastetah.)
→ Emändy kois – seinät vois. Emändättäh kodi itköy. Akatoi elos da päčitöi perti. (Kois pidäy olla naine da emändy. Sit taloi on taloinnu da pereh perehenny.)
→ Ei ole se emändy, kudai äijäl pagizou, on se, kudamal riehtil rämizöy. (Kunnon emändy on se, kudai keittäy da syöttäy perehty, ei vai pagize.)
→ Suabru kačotah luoduu, mučoi kačotah tuoduu. (Heinysuabrua suau kaččuo, konzu se on jo valmis, rodihgo se tuhmu vai čoma. Emändiä suau nähtä silloi, konzu jo pertih tuot jälles naindua. Ongo se ruadai da nerokas vai ei.)
→ Ukon kokoi uravin, oma kokoi ozavin. (Ukon leibypala, valmis on hyvä, a oma suadu, oma lunnastettu on paras. Sit nastu ei moitita, ei vierastu syö.)
→ Putillizen naizen tagan mužikan niškugi lesniy. (Miehel hyvä on eliä putillizen akanke – sit vačču on täyzi.)
→ Akan pieru kui pyynrokku. (Oma akku on kaikis omin da lähin.)
→ Muamo kuolou, tuatto sogenou. (Ilmai nastu mies orboi on.)
→ Emändy on kynzis kylläine. (Naizel pidäy ainos härčätä da keittiä. Ei ole aigua ni ičel syömäh,
palazen suau suuh keittäjes.)
Mies. Ukko.
Ižändy. Urhoi.
→ Hyviä miesty suureh čuppuh käskietäh. (Nerokastu, sluavakastu, ruadajua miesty pertih tulles parahah kohtah istutetah – muga kunnivos pietäh.)
→ Älä nagra miesty tulles, nagra lähtijes. Miehen ruado loittonsah nägyy. (Miehen nerot da tevokset nävytäh lopus, ei allus. Putilline ruadai.)
→ Täl miehel kätsijöi myö on ruado ruattu. (On ruattu ylen hyvin, čopakosti.)
→ Ukotoi akku da aijatoi peldo. (Kui aijattah peldo on valeh, mugai akku ukottah.)
→ Kylän ilo – koin kondii. (Sanotah mieheh nähte, kudai rahvahas on hyvä, luaskovoi da hyväntahtoine, a kois perehenke kova da vihaine.)
→ Täl miehel Vongalan mujuu rubei himoittamah. (Lähti vierahih akkoih.)
→ Putillizen ižändän tagua akan perze on kui päččilaudu. (Hyvän ukonke eläjes akku vai kohenou da järenöy.)
→ Illal ižändy kuolou, huondeksel taloi häviey. (Miehetä talois dielot terväh pahoi roitah.)
Lapset. Kandomuot.
Idozet, jyväzet.
→ Pädöy, konzu lapsi on pertis luavulleh da žiivattu tahnuos siivolleh. (Konzu lapsi da žiivattu tahnuos ollah tervehet, sitgi kai hyvin on.)
→ Lapsi rippuu muamas, ei anna ni kyndeh nostua. (Pieni lapsi on muamanke rinnal ainos, ei piästä nikunne.)
→ Poigu rodih – polle vidih, tytär rodih – kanna kodih. (Ennevahnas poijien rodivundua enämbäl vuotettih, migu tyttärien. Tyttölöi piettih valmehekse syötettävinny, a brihačču-lapsii kazvatettih ruadamah da perehii syöttämäh.)
→ Yhtes poijas ei ole poigua, kahtes poijas – puoli poigua, kolmes poijas – äski poigu. (Äski kolmen poijan vägi talois kuuluu da nägyy. Yksi da kaksi vähäkse kačottih.)
→ Poijan čuppu on surematoi. (Poijan tagan vahnattuu pädöy eliä, ei maksa huoldu pidiä.)
→ Vähät varat vävylöis, tyhjät varat tyttäris. Vävyn avut vai stolan tagua nävytäh. (Tyttäret lähtietäh koispäi iäres vierahah pereheh, tolkuu heis omas kois ei rodei. Dai vävyt – vai gostih käymäh.)
→ Vältäy vävylöikse, mit oldih tyttäret. (Ei kuulu perehen dieloh, sanotah muite vai vältändöis.)
→ Lapsuizien mielet kui linduzien kielet. (Lapsi on mieletöi, kebjei mielel kui linduine omal kielel, čiyčettäy vai.)
→ Lapsen da vahnan mielet yhtenmoizet ollah. (Lapsi da vahnu ristikanzu – mielettömät mollei.)
→ Ei yhten nagrehentah kuoppua avata. (Yksi lapsi pereheh ei godei, enämbi pidäy olla.)
→ Nuores vičas rodieu zaverku. (Lapsi, ollou hyvähpäi, kazvau da hänes rodieu tolkuu. Nuori vie opastuu, vahnu jo ei.)
→ Lapsen abu on yksi marju kerätä, kaksi syvvä. (Lapses on abuu vähä.)
→ Auta miesty mäes, lastu kynnykses. (Lastu pidäy pienete auttua, nevvuo da opastua.)
→ Ei lapsi rovus kaduo. Rodu vedäy. Rodu lapsen tembuau. (Rodu da veri – net ollah tärgiet.)
→ Ilonnu on kägöi mečäs, pieni lapsi perehes. (Kui kägöi-lindu mečän kaunistau, mugai lapsi perehty.)
→ Lapsetoi taloi da linnutoi pezä – yhtet vesselät. (Perehes pidäy olla lastu.)
→ Tervehytty suaduloile dai suajile. (Hyvitelläh konzu lapsi pereheh rodieu, toivotetah tervehytty.)
Taloi. Pereh. Pezoveh.
Linduzien pezä.
→ Oman taloin brusakat. (Yhteh pereheh kuulujat rahvas. Perehen vägi.)
→ Perzavus: “Yhty perzavustu sinun kel olemmo”. (Olla yhty roduu.)
→ Kus leibiä syvväh siegi leikkii lyvväh. (Talois da perehes, yhten levon ual voibi olla kaikkie.)
→ Ollou ongi ozatoi vai ollou lambi kalatoi. (Sanotah, konzu pereheh ei rodei lastu.)
→ Ižändämättömäl koil levo langieu, emändättömäl perti jiähtyy. (Kois pidäy olla ižändy dai emändy.)
→ Muarjaine muas – segi puolekkai. (Sanotah, konzu ukko da akku sobuh eletäh, suvaijah toine tostu.)
→ Perehen kattil sagiembah kiehuu. (Elovuittii on jogahizes pereheh kuulujas. Yhtes perehes on parembi eliä: kengi midä ruadau da auttau.)
→ Yksis uksis kävelendy on. (Yhtes perehes eletäh da yksii kohtii käveltäh.)
→ Polgie viijen parren leikkavukses. (Lähtie, kabrastuo koispäi iäre. Lähtie veriälöispäi.)
Teksta: Šallun Anni, Oma Mua 18.12.2024
