Uutiset

Salme Syrin uusi kirja Äidin korvike KSS:n verkkokaupassa

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 12.5.2020

Tämä kirja on jatkoa edelliseen kirjaan Kahleissa kylmän maan. Aili-äiti oli kuollut ja lapset jäivät Viljo-isän kanssa pientilalle elämään. Viljo oli ollut miltei koko nuoruusikänsä sotatoimialueella, jo vuodesta 1935 rakentamassa Salpalinjaa. Hän soti kahdella eri rintamalla, viimeksi etuvartiomiehenä Vienan-Karjalassa Vuokkiniemellä. Siviilielämä jäi Viljolta vähäiseksi niinä aikoina. Koti ja taloustyöt olivat aivan uusi alue, jota hän ei hallinnut.

Aili-vaimo oli ollut se älykkäämpi osapuoli, jota ilman perheen talous heikkeni. Eläimet navetassa kärsivät osaamattomasta hoidosta ja kotiaskareet ontuivat pahasti. Pienikokoinen Seija-tyttö oli alle kahdentoista vuoden, eikä häntä ollut kukaan opettanut taloustöihin. Viljolle oli jäänyt henkisiä traumoja sota-ajasta, eikä nuoren vaimon kuolema niitä oireita helpottanut. Kaikesta huolimatta lapset selvisivät vaikeasta ajasta terveinä ja suoriutuivat hyvin myös heille vieraskielisestä, ruotsalaisesta koulusta.

Seija avioitui nuorena ja perheeseen syntyi kahdeksantoista lasta. Seija alkoi pitää yhteyttä Vienan-Karjalaan, kun lapset alkoivat olla sen ikäisiä, että heidät saattoi joskus jättää keskenään. Äidin Laina-sisko miehineen oli vielä elossa ja hyvissä voimissa. Seija oli myös mukana Vienaan suuntautuneessa humanitaarisessa avustustyössä. Karjalan matkoja ja kokemuksia kertyi paljon.

Linkki kauppaan: http://www.karjalansivistysseura.fi/kauppa/salme-syri-aidin-korvike/

Lue nämäkin:

Nedälin 40 Yle Uudizet karjalakse Yle Areenassa

Nedälin 40 Yle Uudizet karjalakse Yle Areenassa

Korgeiškolien opastujien toimehtulovaigevuot ollah ližetty kolmen vuvven aigua. Tämä tiijustettih Tervehyön da hyvinvoindan laitoksen todevutetus korgeiškolien opastuijien tervehys- da hyvinvoindututkimuksespäi. Ruoččilaine venehienluadii Nimbus salbuau omat...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.