Uutiset

Uusi kirja ilmestynyt: Viena 1919-1922, Kun neuvostovalta tuli Karjalaan

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 17.8.2020

Pekka Vaaran uusi kirja Viena 1919-1922, Kun neuvostovalta tuli Karjalaan jatkaa Viena 1918 -kirjan kertomusta noiden levottomien vuosien tapahtumista paikallisessa ja valtiollisessa politiikassa, maailmansodan jälkeisissä suurvaltastrategioissa ja Vienan salokylien elämässä.

Tarton rauha lokakuussa 1920 ratkaisi karjalaisten kohtalon. Ennen neuvostovallan vakiintumista Vienan Karjalassa kapinoitiin ja yritettiin pärjätä niin brittien, suomalaisten kuin punaisten ja valkoistenkin venäläisten puristuksessa.

Vuosi 1919 oli levotonta aikaa Venäjän puoleisessa Karjalassa. Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt Venäjän osalta lokakuun vallankumoukseen ja erillisrauhaan Saksan kanssa. Sodat kuitenkin jatkuivat Venäjän sisällissotana ja yhteenottoina ympärysvaltojen kanssa. Britit liittolaisineen miehittivät edelleen Muurmannia ja tukivat valkoisia venäläisiä vastavallankumouksellisia. Myös suomalaiset heimosoturit tulivat jälleen rajan yli, tällä kertaa Aunukseen.

Keväällä 1920 käynnistyivät Suomen ja Venäjän rauhanneuvottelut Tartossa. Samaan aikaan neuvostohallitus perusti Petroskoissa suomalaisten punaisten johtaman Karjalan työkansan kommuunin. Punainen valta työntyi Vienan kyliin ja piinasi karjalaisia vastustajien vangitsemisilla, miesten pakkovärväyksillä puna-armeijaan ja elintarpeiden takavarikoilla.

Nälkä, sorto ja pakkoverot nostivat karjalaiset vielä kerran bolsevikkivaltaa vastaan talvella 1921-1922. Suomesta luvattua apua ei saatu riittävästi, ja kapina lannistui nopeasti puna-armeijan vyöryessä Vienan kyliin. Rajan yli Suomeen tuli ennennäkemätön pakolaisaalto, kun 13 000 karjalaista jätti kotiseutunsa.

Kirja saatavilla KSS:n nettikaupasta: http://www.karjalansivistysseura.fi/kauppa/viena-1919-1922-kun-neuvostovalta-tuli-karjalaan-pekka-vaara/

Lue nämäkin:

Viikon 39 karjalankieliset radiouutiset Yle Areenassa

Viikon 39 karjalankieliset radiouutiset Yle Areenassa

Helsingin käräjäoikeudessa on alkanut tällä viikolla poikkeuksellinen oikeudenkäynti, jossa arvioidaan sika-influenssa-rokotteen ja narkolepsian syy-yhteyttä seitsemän sairastuneen osalta. Kuluttajien luottamus talouteen saavutti syyskuussa jälleen uuden pohjalukeman,...

Uusi Pieni suomi-karjala sanakirja vapaasti saatavilla

Uusi Pieni suomi-karjala sanakirja vapaasti saatavilla

Karjalan Sivistysseuran pääsivuilla on julkaistu Oppimateriaalit-osiossa uusi Pieni suomi-karjala sanakirja. Sanakirjan ovat laatineet Euroopan kielten päivän 26.9. innoittamana Olga Karlova, Katerina Paalamo ja Natalia Giloeva. Sanakirjassa karjalan eri murteet on...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.