Maria Kuismin on tehnyt kaikkien aikojen ensimmäisen dekkarikäännöksen karjalaksi. Kuva: Maria Kuismin 2025
Oulun Pruasniekan yhteydessä Karjalan Sivistysseura julkisti koko joukon kustantamiaan uutuuskirjoja. Aivan uutena aluevaltauksena seuran julkaisutoiminnassa loistaa nyt karjalankielinen dekkari.
Maria Kuismin on kääntänyt Leena Lehtolaisen ensimmäisen Maria Kallio -dekkarin livvinkarjalaksi. Kirjan dialogeissa ja kerronnan rakenteeseen kiinnittyvässä Eino Leinon runossa Virta venhettä vie Kuismin on käyttänyt myös suvikarjalaa. Lehtolaisen Ensimmäinen murhani (1993) on livvinkarjalaiselta nimeltään Häi eli pajol (KSS 2025).
Dekkarin juoni lähtee liikkeelle nuorten kuorolaisten, Itäsuomalaisten Osakuntien Laulajien (IOL), viikonloppuleiristä helsinkiläisellä huvilalla. Heti ensimmäisen yön jälkeen yksi kuoron jäsen löytyy vesirajasta kuolleena.
Helsingin poliisilaitoksella pyörivät kesälomat, ja murhamysteerin selvittäminen lankeaa siellä sijaisena työskentelevän nuoren Maria Kallion niskoille. Kuorolaisten luonteet ja suhteiden kiemurat kätkevät alleen salaisuuksia ja yllätyksiä, joita Kallio kuorii esiin kerros kerrokselta kuin sipulia…
Nyt Maria Kuismin kertoo Karjalan Heimon lukijoille käännösprojektistaan: mitkä olivat sen taustat, mikä on kääntämisessä tärkeintä ja millaisia haasteita tähän käännöstyöhön matkan varrella ilmaantui. Haastattelukysymykset ovat suomeksi, Marian vastaukset livvinkarjalaksi.
Miksi valitsit käännöstyösi kohteeksi juuri tämän kirjan?
Oli jo ammui mieles, ku tahtozin lugie karjalakse midätah nygyaigazembua ei lapsile kirjutettuu kirjua. Suomenkielizis kirjuttajis juohtui mieleh Leena Lehtolainen da hänen kirjutettu Maria Kallio -sarju. Oli rouno ku luonnolline dielo kiändiä enzimäine sarjan kniigois, Ensimmäinen murhani, migu aloittua misgi myöhembä kirjutetus. Vuvvennu 1993 jullattu dekku tiettäväine ei jo ole ihan veresty kirjalližuttu, onhäi se jo kolmenkymmenen vuvven tagua. Segi aijan muuttumine nägyy kirjan starinas: rahvas kirjutettih kirjastu toine toizele, telefonan čökin nyhtättih seinäspäi, konzu ei tahtottu, ku soitandu nostatannus maguamaspäi da muga ielleh.
Miten käännöstyö livvinkarjalaksi sujui – millaisia haasteita tuli vastaan?
Sidä probliemastu olihäi. Starinas kulgou keräl ezimerkikse Eino Leinon runo. Ližäkse muahpaniezis rahvas pajatetah psal’mua. Nämmiigi pidi kiändiä. Psal’man suomenkieline versii on kiännetty ruočinkielizes psal’mas. Duumaičin, ku ei roi tolkuu kiändämizes jo kiännetys, ga tahtoin lugie algutekstan. Ihan kebjei dielo ei olluh sidä löydiä, ga jälgimäi lövvin kuvan misgi 1700-luvun psal’moin kniigas, kudai oli kirjutettu vahnakse ruočikse. Vie oldih erähät palat Aleksis Kiven runos-pajos, ga hos keräl oligi vaiku eräs palaine sit (Tuonen lehto, öinen lehto – kaukana on vaino, riita), ga en nikui voinnuh nämmiigi kiändiä vaiku irrallizinnu virkehinny. Pidi duumaija pajuo kogonažuonnu, hos niilöi stroffii, kudualois nämmä palat oldih.
Pajoloin kiändämine ei ole ihan kebjei hommu. Kiändämine ei suas olla vaiku sanoin kiändämisty, ga pidäs kiändiä se syväindö, midä algutekstan sanat kannetah. Sinul pidäy duumaija syväindyö da merkičysty. Pidäy duumaija, kuibo kiännös pädöy pajatettavakse, ritmu, painotukset, tavuloin piduhuot. Pidäy säilyttiä alguperäzen tevoksen runollizet elementat, rakendeh, ritmu da rifmat. Pidäy duumaija alguperäzen tevoksen laji, mittustu sanondastu voit käyttiä ezimerkikse kirikös pajatettavas psal’mas.
Ei pidäs rippuokseh algutekstan sanois, ei mugavuttua algutekstan sanua, ga se pidäs mugavuo muga, ku suas säilyttiä algutekstan hengen. Sit olgah kiännettävänny pajuo libo midätah muudugi tekstua, ga kiändäjän takku ei ole ihan kebjei, hänel on vastus sit, ku on löydänyh sežo rivilöin välih kirjutetun. Kiännöksen pidäs siirdiä algutekstan tunneh da viesti toizeh kieleh. Kiännösruavon aigua silloitoiči jo pyörittelin, ongo minul toven maltuo täh kaikkeh. Kuibo maltazin kiändiä Leinon runuo libo kogonastu dekkuu.
Duumaijahgo lugijat, ku pahoi on kiändänyh. Enhäi minä ole suannuh opastuo karjalan kieleh ezmäzenny kielenny, ga olen opastunnuh sih äski ruavahannu. Ga toivon, ku rahvahale yksikai roih mieleh suaha lugie tämänjyttymiägi kirjua karjalakse.
Jouduitko kehittelemään esimerkiksi uutta sanastoa – miten livvinkarjala toimii murhamysteerin ja poliisityön kielenä?
Tovengi pidi kehitellä uuttu sanastuo. Nennien runoloin-pajoloin kiändämizen ližäkse vaigevuttu oli sit, ku dekkuuhäi ei ole karjalakse kirjutettu. Sit en jo voinnuh lugie misgi dekus, kuibo se libo tämä dielo tavan mugah niilöis sanottas. Kudamidä ezimerkikse nygyaigastu policiiruadoh liittyjiä sanua suat lugie karjalankielizis Yle uudizis, ga äijättävy oli mostu sanua, midä uudizis da sanakirjois et lövvä.
Kirjan nimi sežo oli moine, kuduadu pidi duumaija. Alguperäine nimi on Ensimmäinen murhani, sit olisgo kiännöksen nimi Enzimäine piäniekoičendu? Sanakse, piäniekoijaverbi löydyi Makarovan sanakirjas. Se oligi yksi tärgei sana täh dekkuh. Hiloin Natoin kel reknailimmo nečidä yhtes. Voibi hyvingi olla, gu cuarin aigua konzu piä leikattih viäryniekoil, se sit piäniekoittih. Piäniekku oli se, kudai leikkai, sit verbi rodihgi. Sit levii ielleh merkičys – tarkoituksel luajittu tapandu ongi piäniekoičendu da se tappai sit piäniekku. Nygöi dekkuh se on puuttunuh.
Kiännösruavon aigua luvin sežo Fedotovan frazeologistu sanakirjua da sie puutui silmäh sanondaine pajonke eländäs. Se kerras ozuttihes moizele, kudai pädöy starinah – onhäi starinas keräl sežo horatiemu. Jälgimäi tämä rodih sežo kiännöksen nimeh.
Oliko sinulla luotettavaa esilukijaa tai muuta tukea käännöstyön tekemiseen tai viimeistelyyn, vai puursitko yksin?
Nikui en olis suannuh kiännettyy ihan yksin. Kyzelin karjalankielizis dovarišois, konzu oli mihgi nengomah tiemah liittyjiä, kudai minule ei olluh tuttavu, ezimerkikse psal’mat. Hiloin Natoi oli suurekse avukse ei vaiku kielen tarkistandas, ga muitegi sanua reknaijes. Sežo Olli Hanna Sae oli suurekse avukse suvikarjalazien dialougoin da sežo Leinon runon kel. Iče olen opastunnuh livvinkarjalah da sen periä kiännös rodih livvinkarjalakse, ga tahtoin nostua sežo suvikarjalua nägövih. Sidä rodihgi erähien ristikanzoin dialougoih. Aku suurin vuitti kiännökses on livvinkarjalua, ga tahtoin, ku kirjan starinan kandai runo, Leinon Virda venehtä viey, olis segi suvikarjalakse, hos keräl ongi runokielen vällytty.
Heräsikö halu kääntää Maria Kallio -dekkareita lisää? Tai kenties ihan jotain muuta?
Olis mieldykiinittäi kiändiä ližiä. Toizielpäi kiinittäs mieldy jatkua kiändiä tädä sarjua, toizielpäi ottuakseh kiändämäh ihan midätah muudu, mostu kirjalližuon lajii, midä karjalakse ei vie ole kiännetty.
Haastattelukysymykset:
Katri Kovasiipi
Vastaukset livvinkarjalaksi:
Maria Kuismin
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Kirjailija Leena Lehtolainen. Kuva: Sabrina Bquin/Tammi
Kirjailija Leena Lehtolainen innostui karjalankielisestä käännöksestä
Uusi käännös ja uusi käännöskieli eivät ole kirjailija Leena Lehtolaiselle itsessään mikään harvinaisuus, sillä hänen kirjojaan on käännetty jo 30 kielelle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa hän on toiseksi käännetyin pohjoismainen jännityskirjailija Jo Nesbøn jälkeen.
– Olin todella innostunut kuullessani käännöshankkeesta karjalan kielelle. Maria Kuisminia en ole tavannut koskaan, mutta olen otettu siitä, että kirjani pääsi käännettäväksi, ja hän oli hankkeen alullepanija, sanoo Lehtolainen.
– Uusi kieli on aina ikkuna uuteen maailmaan ja kirjalle mahdollisuus tulla luetuksi uudenlaisista lähtökohdista. Karjalan kieli on todella erityinen, koska se on todellakin uhanalainen kieli, jonka säilyttäminen on tärkeää.
– Olen eräänlainen kielifriikki, rakastan kielten maistelemista ja tunnustelemista, ja vaikken ymmärtäisi sanaakaan esimerkiksi oman teokseni käännöksestä, voin kokea rytmin. Karjalan kieli on jännittävä, koska todennäköisesti ymmärrän osan ja opin uusia sanoja.
Yhdeksi juonteeksi Ensimmäinen murhani -dekkariinsa Lehtolainen on sijoittanut kyykkäharrastuksen. Opiskelijakuorolaisista vahvalla itämurteellaan erottuva Jyri pelaa kyykkää, ja romaanin loppupuolella hänen jäljillään päädytään myös kyykkäkisoihin.
Mistä kirjailija sai alun perin ajatuksen laittaa henkilöitään kyykkäämään?
– Kyykkä tuli tosielämästä. Lauloin Wiipurilaisen Osakunnan Laulajissa 1984–1989, ja meillä oli tapana kokoontua kyykkäämään kesämaanantaisin, kun ei ollut kuoroharjoituksia. Pelaaminen oli todella hauskaa. WiOLissa tuli muutenkin pidettyä yllä karjalaista lauluperinnettä, Lehtolainen kertoo.
Kuten Maria Kuismin omassa haastattelussaankin kertoo, Ensimmäinen murhani -dekkarin kerronnasta voi helposti aistia ja tunnistaa ajan muuttumisen. Vuonna 1993 ilmestyneen dekkarin maailmasta puuttuvat vielä nykyaikaa hallitsevat netti ja some, lankapuhelimen töpselin voi vetää irti seinästä, kun haluaa vaikkapa nukkua rauhassa. Naisten ja miesten välisistä rooleista voi lukijana jopa hätkähtää, ja taitavatpa poliisin haaviin päätyvät päihteetkin olla aivan eri maailmasta kuin nykyään.
– Ensimmäisen murhani -dekkarini ilmestymisestä on todellakin kulunut aikaa jo 32 vuotta. Poliisin rikostutkimusmenetelmät ovat muuttuneet valtavasti, ja maailma on ihan toisessa asennossa. Maria Kallio -sarjaa on tähän mennessä ilmestynyt 16 osaa ja yksi pienoisromaani, niissä Maria vanhenee lähes reaaliajassa ja maailman muutos näkynee myös. Enää ei poliisiasemalla tupakoida eikä juopottelua katsottaisi läpi sormien. Ensimmäisen murhani maailmassa naispoliisi oli vielä harvinaisuus, nythän heitä on jo lähes kolmannes poliisikunnasta, Lehtolainen summaa.
Teksti: Katri Kovasiipi
__________________________________________________
Lähetä palautteesi tästä artikkelista: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 3–4/2025
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/
